Vihreät & Itämeri

Sairas Itämeri terveeksi

 

Rehevöityminen ja erilaiset myrkyt ovat muuttaneet ikävällä tavalla suomalaisten mahdollisuuksia nauttia Itämerestä. Sinileväkukinnot haittaavat mökkeilyä, veneilyä, kalastusta ja matkailua. Meren on sairastuttanut vuosikymmenien kuormitus. Meren tervehtyminen edellyttää pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä, sillä myrkyt ja ravinteet säilyvät meressä pitkään. Kotimaisin toimin voimme vaikuttaa merkittävästi rannikkojemme tilan paranemiseen.

 

Tarvitaan aktiivista kansainvälistä yhteistyötä

Itämeren suojelusta ovat lähes kaikki rannikkoseutujen ihmiset yhteisesti huolissaan, mutta toisaalta kaikkien omat teot myös aiheuttavat päästöjä. Valtioista suurin saastuttaja on nykyisin Puola. Suomen tukemat voimakkaat toimet Pietarissa ovat pudottaneet Venäjän toiseksi.

Itämeren suojelemiseksi on solmittu useita kansainvälisiä monenkeskisiä sopimuksia – heikoin tuloksin. Rantavaltiot eivät kunnioita niille määrättyjä typen ja fosforin päästöjen enimmäisrajoja. Itämeren tila huononee entisestään.

Maatalous on yksi suurimmista Itämeren kuormittajista. Erityisesti Puolan ja Baltian maiden maatalouden kova kasvu on uhka Itämerelle, ellei tuotantotapoja muuteta ekologisesti kestävämmiksi. Itämeri on melkein unionin sisämeri, ja EU:n määräykset sitovat jäsenvaltioita. EU:n maatalouden ympäristötukijärjestelmä on siksi uudistettava. Kunkin valuma-alueen valtion typen ja fosforin päästöille pitää asettaa sitovat enimmäismäärärajat. Tukitoimet tulee sitoa käytäntöihin, jotka todistetusti vähentävät ravinnekuormitusta. Tukea tulee myöntää ympäristön kannalta vaikuttavimmille toimille.

Fosfaatittomien pesuaineiden käytöllä olisi myönteisiä vaikutuksia erityisesti jäteveden puhdistuksen ulottumattomissa olevilla alueilla. Euroopan komission mukaan fosfaatittomiin pesuaineisiin siirtymisestä olisi Itämeren piirissä hyötyä erityisesti Puolassa, Latviassa, Liettuassa, Virossa ja Venäjällä.

 

Maatalouden ja kalankasvatuksen ravinnekuormitusta vähennettävä

Itämeren suojelu edellyttää toimia kaikilta hallituksista mökkiläisiin. Rannikkovesiemme huono kunto johtuu Suomen omasta ravinnekuormituksesta, käytännössä maatalouden hajakuormituksesta.

Ravinnekuormituksen aiheuttama noidankehä voidaan katkaista vain vähentämällä rankasti typen ja fosforin haja- ja pistekuormitusta. Pistekuormitus tulee yhdestä lähteestä, hajakuormituksen lähdettä ei voida tarkasti osoittaa (esim. maatalous). Valtaosa vesistöihin joutuvista ravinteista on peräisin vesistöön viettäviltä, pinta-alaltaan suhteellisen pieniltä alueilta (ns. 80:20-sääntö).

Vesistöihin siirtyvästä fosforista suuri osa on sitoutunut maapartikkeleihin, ja siksi maan lähtemistä liikkeelle on vältettävä. Pellon ja vesistön väliin jätettävät suojavyöhykkeet pidättävät kiintoainesta. Eroosioherkät, vesistöön viettävät ja usein tulvan alle jäävät alueet pitää jättää viljelemättä. Viljelemättä jätettävästä maa-alasta on suoritettava korvaus tai vaihdettava maa vesiensuojelullisesti kestävämpään. Uomiin, kuten ojiin, pitää rakentaa enemmän laskeutusaltaita, kosteikkoja ja pohjapatoja. Näitä varten viljelijöiden tulisi voida hakea maatalouden ympäristötuen lisäksi muitakin tukia. Suojavyöhykkeisiin, kosteikkoihin ja laskeutusaltaisiin liittyvää neuvontaa ja suunnitteluapua pitää lisätä.

Kalankasvatus kuormittaa etenkin Saaristomerta ja Ahvenanmaata. Kalankasvatus tulee sallia vain sellaisissa paikoissa, joissa veden vaihtuvuus on niin suuri, ettei siitä aiheudu merkittävää rehevöitymishaittaa. Haittoja tulee vähentää hoitokalastuksen avulla ja ruokintamäärien tehokkaammalla valvonnalla.

 

Myös ilmastonmuutos rehevöittää Itämerta

Ilmastonmuutoksen myötä vedet lämpenevät ja sadanta lisääntyy, mikä lisää ravinteiden huuhtoumaa. Pintaveden lämpeneminen pahentaa todennäköisesti pohjan happikatoa. Mitä jyrkemmin vesi on kerrostunut lämpötilan tai suolaisuuden suhteen, sitä vähemmän vesi vaihtuu pohjassa ja saa happea.

Suomenlahdella tosin on eri tilanne kuin muualla Itämerellä, kun veden makeutuminen voi lisätä hapen vaihtoa. Suomenlahdella veden suolapitoisuus on nyt noin seitsemän promillea, ja sen on ennustettu laimenevan sadassa vuodessa jopa kolmeen promilleen. Tämä johtuu siitä, että sademäärän kasvu lisää makean veden valumaa ja toisaalta Itämereltä tulevat suolapulssit vähenevät.

Kun Suomenlahden vesi makeutuu, kasvi- ja eläinplanktonin sekä kalojen lajistorakenne muuttuu. Suolapitoisuuden vähenemisen vuoksi silakan ikäpaino on jo nyt laskenut ja lohisaaliit ovat pienentyneet. Lohenpoikasten mahdollisuudet selviytyä hengissä ovat heikentyneet muun muassa siksi, että eläinplanktonin koostumus on muuttunut.

Kun Itämeri lämpenee, laivojen mukana saapuneet tulokaslajit pärjäävät entistä paremmin. Itämerellä on joka hetki noin 2 000 laivaa. Lämpötilan nousu myös kiihdyttää eliöiden elintoimintoja ja pahentaa näin haitallisten aineiden vaikutuksia.

 

Itämeri on herkkä öljysaasteille

Venäjän uudet öljysatamat ovat moninkertaistaneet Suomenlahden öljykuljetukset ja samalla onnettomuusriskin. Laivaliikenteen ohjausta ja laivojen turvallisuutta parannetaan jatkuvasti, mutta toisaalta laivaliikenne lisääntyy koko ajan.

Öljy hajoaa sitä hitaammin, mitä alhaisempi lämpötila on. Itämeren vesi on kylmää ja talvisin osin jään peitossa, eikä Itämeressä ole öljyä syöviä bakteereja. Itämereen päässeestä öljystä noin 80 prosenttia on peräisin pienistä jatkuvista vuodoista ja päästöistä maalta, joista ja ilmasta. Pienet, mutta jatkuvat päästöt rasittavat koko Itämeren ekosysteemiä ja erityisesti sedimenttiä myrkyllisillä hiilivety-yhdisteillään.

Itämerellä ekosysteemi on haavoittuvaisempi kuin Atlantilla. Itämeren luonto on karua ja eliöstö omalaatuista, meri on vähäsuolainen ja matala. Erityisen herkkiä alueita ovat Suomenlahti ja Saaristomeri, joiden poukamat ja saaret antavat öljylle enemmän tilaa rantautua kuin suorat rannikot.

Rannikko- ja avomeriöljyntorjuntaan onkin taattava riittävät määrärahat. Laivanvarustamoille on asetettava nykyistä tiukemmat vaatimukset laivojen kunnossapidosta ja öljyjen käsittelystä.

Jääpeite tai kova merenkäynti hankaloittavat ajoittain öljyntorjuntaa Itämerellä. Tehokkaisiin mekaanisiin öljynkeräysvälineisiin jäissä tapahtuvaa öljyntorjuntaa varten tulee investoida.

 

Meriluonnon monimuotoisuus ja virkistyskäyttö

Meriluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja lisäämiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Tämä tarkoittaa mm. merellisten luontotyyppien kuten jokisuistojen ja rantaniittyjen ennallistamista. Vedenalaisia luontotyyppejä ja lajeja on lisättävä suojeluohjelmiin. Myös hylkeiden kalastajille ja kalankasvattajille aiheuttamat tappiot tulisi korvata nykyistä paremmin. Rannikko- ja saaristoalueilla on mahdollista vielä lisätä suojeltujen ja yhteiseen virkistyskäyttöön tarkoitettujen vesistöjen ja rantojen määrää.

Merialueillamme on erittäin voimakas paine ylikalastaa vaeltavia lohikaloja. Myös suistoalue ja mereen laskevat joet ovat usein täynnä pyydyksiä. Tämän vuoksi lisääntymään pääsevien yksilöiden osuus on erittäin pieni. Luontaiselle lisääntymiselle aiheutetaan suurta haittaa ja kantojen elinvoimaisuus heikkenee. Uhanalaisten ja vaarantuneiden lajien kalastusta onkin rajoitettava nykyistä laajemmin.