Kehitysyhteistyö on parasta kehitysyhteistyötä

Vietnamissa lapsikuolleisuus on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana 27 % ja Mosambikissa noin 40 %. Tansaniassa lukutaitoisten määrä on kasvanut vuosina 1999-2007 noin 27 %. Tässä kolme maata, kolme lukua, esimerkkejä löytyy lisää. Tilastot on hauska paikka.

Kokoomusnuorten mielestä tällaiset lapsikuolleisuuden puolittamiset ja ihmisten kyky saada tietoa esimerkiksi terveydestään ja oikeuksistaan kertovat kuitenkin siitä, ettei todellista kehitystä ole tapahtunut.

Kehitysapu (tai kehitysyhteistyö kuten itse asiaa mieluummin nimitän) on Kokoomusnuorten mielestä siis lopetettava, koska ”parasta kehitysapua on kaupan esteiden purkaminen”. Minulla olisi teille vähän terveisiä: Parasta kehitysapua on kehitysyhteistyö, jonka toimenpiteet on mitoitettu tavoitteisiin nähden oikein, tulokset ovat mitattavia ja puolueettomasti arvioituja. Se, ettei köyhyyttä ole saatu kitkettyä, ei tarkoita sitä, että kehitysapu tulee lopettaa. Se tarkoittaa sitä, että teemme liian vähän. Kehitysyhteistyötä tarvitaan, mutta sen ei tarvitse olla ainoa keino.

”YK:n suositus käyttää 0,7% bruttokansantuotteesta kehitysapuun on vastuuton,” toteavat Kokoomusnuoret kannanotossaan. Tästä olen osittain samaa mieltä. Tällainen yhteiskunta, jonka rakenteilla edelleen ylläpidämme tilannetta, jossa hyödymme ihmisten hädästä, taloudellisesta ahdingosta ja pakosta tehdä meille ilmaiseksi töitä maapallon toisella puolella, olisi velvollinen tekemään aika paljon enemmän.

Omien markkinatalouden rakenteidemme takia köyhimmät ja samalla luonnonvaroiltaan rikkaimmat maat eivät itse pääse vaurastumaan. Länsimaat ovat kuin suuri kapitalistinen imuri, joka talouskasvulla hyvinvointia tavoitellen lisää jatkuvasti tehoja pumppuunsa ja imee muun maailman kuiviin. Meidän järjestelmämme rakenteet aiheuttavat sen, että ihmiset vuokrataan pilkkahinnoin tekemään töitä meille ja milloin minnekin ”kehittyneeseen maahan”.

Nämä ihmiset jättävät kotinsa ja perheensä sekä maansa kehittämisen, jotta me saamme halpaa ydinvoimaa ja muut perustelemattomat mielitekomme täytettyä. Hyvin vaikeaa on perustella kuinka nykyinen kehitysyhteistyö olisi riittävää saati lakkautettava. Ja on epärehellistä jättää mainitsematta ne edut, joita esimerkiksi ostovelvoitteiden ja solmittujen liikesuhteiden kautta itse myöntämästämme kehitysavusta saamme. Ei kehitysapu tällä hetkellä mitään pyyteetöntä auttamista ole.

”Millään muullakaan hallinnonalalla menestystä ei mitata sillä, paljonko siihen on saatu kulutettua rahaa,” linjaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman kannanotossa. Juu, ei mitata. Kehityspolitiikan tila-raportti vuodelta 2009 kertoo missä on onnistuttu, missä epäonnistuttu ja mitä olisi tehtävä ja pidemmän aikavälin suuntaa linjaa Suomen kehityspoliittinen ohjelma. Tämän lisäksi asiaa seuraa ansiokkaasti monet kansalaisjärjestöt.

Kokoomusnuorten lausunnossa todetaan itsestäänselvyys: ” Nykyinen järjestelmä pahimmillaan syytää rahaa korruptoituneille hallituksille”. Onneksi juuri edellä mainitusta syystä kehitysyhteistyön keinoja mietitään maakohtaisesti ja kullekin maalle myönnettävien kehitysyhteistyörahoja voidaan myöntää suoran budjettituen lisäksi esimerkiksi erilaisiin kehityshankkeisiin ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöhön. Korruptio on kitkettävä. Sitä ei kukaan kiellä. Se ei poistu kehitysyhteistyön lakkautuksella, vaan demokratiatuella ja parantamalla ihmisten mahdollisuuksia päätöksentekoon sekä oman elämänsä että kotimaansa suhteen.

Omassa blogissaan Wille Rydman ilmoittaa: ” Olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä talous on ja sen tulee olla eduskuntavaalien 2011 tärkein poliittinen teema.”

Vaikka jollekin talous onkin itseisarvo eikä hyvinvoinnin väline, ei Suomen taloudellista tilannetta korjata kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamisella tai lakkauttamisella. Kehitysmäärärahat ovat jo nykyiselläänkin suhteutettuna Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Kun BKT laskee, laskee myös kehitysmäärärahat. Tätä tarkoittaa se, että tavoite on suhteessa Suomen omaan talouteen eli 0,7% bruttokansantuotteesta.

Kivikovien iskulauseiden sijaan kaivataan konkreettisia esityksiä köyhien aseman parantamiseksi niin Suomessa kuin maailmallakin. Ihmisistä ja taloudesta oikeasti huolissaan olevat saisivat kunnioittaa kanssaihmisten älyä enemmän kuin tämä Kokoomusnuorten kannanotto. Kannattaako syyttää muita, kun sonta haisee omissa housuissa?

Paloma Hannonen, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja