Oman aikamme kasvatti – kuudes sukupuuttoaalto

Poliittisessa keskustelussa ja netin keskustelupalstoilla vaaditaan ympäristöstä huolestuneita ihmisiä ja poliitikkoja usein laittamaan asioita todellisiin mittasuhteisiin ja ymmärtämään, että lajeja on aina kuollut ja syntynyt.

Poikkeuksellista kuitenkin on, että lajien sukupuuttovauhti ei tällä hetkellä ole vakaa, vaan monikymmenkertainen keskimääräiseen taustasukupuuttovauhtiin verrattuna. Koska ihmisen toiminta sanelee monen lajin tulevaisuuden, on lähitulevaisuuden sukupuuttojen määrää vaikea arvioida lähimenneisyyden sukupuuttojen määrällä.

Arvioita sukupuuttojen määrästä voidaan kuitenkin tehdä perustuen esimerkiksi uhanalaisten lajien määrään ja elinympäristöjen tuhoutumisvauhtiin. Sukupuuttojen määrää kuvataan yksiköllä sukupuuttoa miljoonaa lajivuotta kohti eli extinctions/million species year (E/MSY). Yksinkertaistetusti selitettynä tämä tarkoittaa sukupuuttojen määrää per vuosi per laji ja jotta lukuja olisi helpompi vertailla ja käsitellä on tarkasteltava aikajakso miljoona vuotta. Taustasukupuuttojen vauhdiksi on fossiiliaineiston perusteella arvioitu 0,2-2 E/MSY. Viimeisen sadan vuoden aikana sukupuuttojen vauhti on ollut 20-200 E/MSY ja ennuste on, että ilman suunnan muutosta vauhti vielä kymmenkertaistuu tulevaisuudessa.

Vertailuna mainittakoon, että esimerkiksi liitukauden lopulla, kun tyrannosauruskin katosi, hävisi noin 75% kaikista lajeista ja ennuste oman aikamme sukupuuttojen kokonaismäärälle on noin 25% lajeista. Huomion arvoista on kuitenkin se, että geologisen historian aikana sukupuuttoaallot ovat kestäneet miljoonia vuosia ja suurin sukupuuttovauhti on ollut 20 E/MSY – sama vauhti kuin omalla massasukupuuttoaallollamme on lämmittelyvaiheessa.

Tilannetta ei paranna lainkaan se, että yleisesti arviot monimuotoisuuden köyhtymisestä ovat liian pieniä. Tämä johtuu muun muassa sukupuuttovelasta, joka tarkoittaa sitä, että populaatioiden dynamiikan ja yksilöiden sinnittelyn takia monet sellaiset lajit, jotka eivät vielä ole kuolleet, tulevat lähitulevaisuudessa kuolemaan. Esimerkiksi Ilkka Hanski ja Otso Ovaskainen ovat arvioineet Etelä-Suomen metsien sukupuuttovelkaa ja todenneet, että pirstoutuneissa Etelä-Suomen metsissä sinnittelee vielä pieniä populaatioita erittäin harvinaisistakin lajeista, mutta nämä lajit tulevat nykytoimenpiteillä kuolemaan yksi toisensa jälkeen.

Lisäjännitystä yhtälöön tuo tietysti myös ilmastonmuutos, joka saa aikaan ennalta arvaamattomia ketjureaktioita. Ilmastonmuutoksen edetessä lajeilla on lähinnä kolme vaihtoehtoa: siirtyä ilmastovyöhykkeen mukana, sopeutua uusiin olosuhteisiin tai kuolla sukupuuttoon. Ihminen on siitä poikkeuksellinen laji, että meillä on myös neljäs vaihtoehto: hidastaa ilmastonmuutosta omilla toimillamme.

Jos tätä aikakauttamme on joku tulevaisuudessa ruotimassa, voi olla vinhaa muistella holoseenikauden sukupuuttoaaltoa, joka olisi ollut ensimmäinen estettävissä oleva massasukupuuttoaalto, muistella aikaa, jolloin koneet korvasivat ihmisen ja ihminen korvasi asteroidin.

Siinäpä niitä sitten - mittasuhteita uudelle vuodelle.

Paloma Hannonen

Kirjoittaja on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja