Saimaannorppa on pelastettava - nyt
Saimaannorppa on pelastettava - nyt
Saimaannorppa on suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Leudot talvet heikentävät norpan pesimäoloja, ja arviolta jopa puolet vuosittain syntyvistä kuuteista hukkuu kalastajien pyydyksiin ensimmäisen elinvuotensa aikana.
Maailman luonnonsuojeluliitto on luokitellut norpan äärimmäisen uhanalaiseksi. Norppakannan kooksi arvioidaan tällä hetkellä 260 yksilöä. Ilman nopeita ja riittäviä toimia olemme vaarassa menettää ainoan kotoperäisen nisäkäslajimme.
Talvien leudontumiseen ei voida lyhyellä tähtäimellä vaikuttaa, mutta ihmisen aiheuttamaan kuolleisuuteen voidaan. Siksi Vihreät katsovat, että verkko- ja täkykoukkukalastaminen on kiellettävä norpan pesimäalueilla sen lisääntymisaikana.
Saimaannorppa elää vain Suomessa, joten olemme yksin vastuussa norpan säilymisestä. Suomella on velvollisuus suojella norppakantaa myös EU:n luontodirektiivin nojalla. Sen mukaan on varmistettava, ettei tahattomalla pyydystämisellä ole merkittävää kielteistä vaikutusta saimaannorppakantaan.
Vihreitä toimia norpan pelastamiseksi:
Järvinen: Saimaannorppa sai kaipaamansa lupauksen
Vesipoliittinen linjapaperi (hyv. 19.4.2009)
Järvinen: Ensi keväänä kuutit suojataan verkoilta
Hassi: Voi norppa parkaa! Maa- ja metsäministeriö on pukki kaalimaan vartijana
Pekka Haavisto: Saimaannorppa teholle?
Vihreiden vesipoliittiset linjaukset
Kirjallinen kysymys keväisen verkkokalastuskiellon toteuttamiseksi saimaannorppa-alueilla
Kuva: Tero Sipilä. Suurkiitokset Suomen luonnonsuojeluliitolle. http://www.sll.fi/saimaannorppa
