19 Risto Pietiläinen
19 Risto Pietiläinen
AMMATTINA IHMINEN – VALITSE VIISAASTI
Olen 47-vuotias Lemiläinen kunnanvaltuutettu (ääniharava 2008), kunnanhallituksen jäsen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja sekä Lappeenrannan seudun vihreiden varapuheenjohtaja, Kaakkois-Suomen vihreiden hallituksen varapuheenjohtaja ja Vihreän liiton työelämätyöryhmän jäsen. Olen toiminut 20-vuotta yrittäjänä lähinnä sosiaali- ja terveystoimen alueilla. Ensimmäinen ammatillinen koulutukseni oli nuorisotyön tutkinto, nykyisin työtäni kuvaavat sanat Kehityskonsultti, Johdon työnohjaaja (CSLE®), Psykoterapeutti (VET). Olen erikoistunut työhyvinvoinnin kysymyksiin ja psykoterapiaan.
Asetuin eduskuntavaalien ehdokkaaksi tosimielellä. Kunnallispolitiikan jatkoksi valtakunnan politiikkaan. Edessä on todella haastavat ajat, mutta en ole vastuuta pelännyt ennenkään. Odotettavissa on verojen korotuksia ja menojen supistuksia. Silloin tarvitaan oman alani ammattilaisia puolustamaan ihmisten tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja hyvinvointia. Oma osaaminen ja kokemus on käytettävissä.
Vihreän taustan olen saanut luonnosta ja sen kunnioittamisesta. Elämä itsessään on arvokasta ja suojeltavaa ilman muita perusteita. Toivon osaltani voivani vaikuttaa siihen, että lapseni ja heidän lapsensa saavat yhä nautittavan ja elettävän maailman itselleen. Toisista ihmisistä välittäminen, yhteinen tekeminen ja erilaisuuden arvostaminen ihmisissä luovat hyvän pohjan ihmisyydelle.
