Tiedote
Vihreät lähiruokaviestissä: Lähiruoan logistiikkaketju kuntoon
Kuluttajat toivovat ruoalta entistä enemmän laatua, ympäristöystävällisyyttä sekä eettisiä tuotantotapoja. Näihin toiveisiin vastaavat parhaiten luomu- ja lähiruoka. Luomutuotanto on tarkasti valvottua ja sen ekologinen hyväksyttävyys testautuu tuotantomenetelmissä. Lähiruoka käyttää oman talousalueen raaka-aineita ja tuotantopanoksia, pyrkien mahdollisimman pieneen ekologiseen jalanjälkeen.
Lähiruoka on saatava kuluttajien ulottuville helpoksi ja kilpailukykyiseksi valinnaksi. Lähiruoan logistiikkaketjuun on panostettava saatavuuden helpottamiseksi. Ketju viljelijältä jatkojalostuksen kautta tukkuun on saatava vetämään nykyistä paremmin.
Tukuille on tärkeää saada tilausten mukaisia perustuotteita sovittuna aikana ja riittävän suurissa erissä. Saman kylän tai lähikylien tuottajat voivat muodostaa yhteisen tuotantorenkaan. Näin saadaan volyymit riittävän suuriksi, jotta voidaan taata myös sopimusten mukainen tuotanto- ja toimitusvarmuus.
Vihreät budjettiriihen tuloksista: Budjetti tukee työllisyyttä ja talouden tervehdyttämistä
- Harmaan talouden torjuntaan merkittävä lisäpanostus
Hallituksen budjettiesitys luo edellytyksiä talouden tervehdyttämiselle. Ekologinen verouudistus ja uusiutuvan energian paketti uudistavat taloutta energiatehokkaampaan suuntaan sekä luovat uutta työtä ja vientimahdollisuuksia Suomelle.
- Ekologisen verouudistuksen avulla aloitetaan julkisen talouden tasapainottaminen, mikä on tärkeää velkaantumisen hillitsemiseksi, Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki sanoo.
Vihreät ovat tyytyväisiä, että hallituksen johdonmukainen työllisyyspolitiikka saa jatkoa budjettiesityksessä.
- Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ohjataan 530 miljoonaa euroa. Sillä saa edistettyä 90 000 ihmisen työllistymistä. Nämä ihmiset saavat esimerkiksi mahdollisuuden omaehtoiseen opiskeluun työttömyysturvalla, oppisopimuskoulutukseen js Startti-rahaan. Lisäksi nuorten Sanssi-kortin jatketaan, Sinnemäki toteaa.
Sinnemäki ja Niinistö Vihreiden kesäpäivillä Korpilahdella: Opiskelijoiden terveydenhuollosta on tehtävä yhdenvertainen
- Opintotuki on sidottava indeksiin.
Yliopistoissa opiskelevien terveydenhuollosta vastaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS). Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta puolestaan vastaa kunnallinen terveydenhuolto. Korkeakouluopiskelijat ovat siten keskenään eriarvoisessa asemassa, sillä pahimmassa tapauksessa ammattikorkeakouluopiskelija joutuu matkustamaan eri paikkakunnalle saadakseen hoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä suunnitellaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon siirtämistä YTHS:n alaisuuteen.
- Kaikille opiskelijoille kuuluu oikeus riittäviin terveyspalveluihin opiskelupaikkakunnallaan. Ammattikorkeakouluopiskelijat pitäisi saada Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön piiriin. Se parantaisi opiskelijoiden yhdenvertaisuutta ja terveydenhuollon tasoa, toteaa vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö.
Vihreä eduskuntaryhmä: Opiskelijoiden toimeentulo ei saa pudota kelkasta
Vihreä eduskuntaryhmä on pääosin tyytyväinen valtiovarainministeriön budjettiesityksen yleiseen talous- ja veropoliittiseen linjaan. Hallitus aloittaa velkaantumisen vastuullisen vähentämisen toteuttamalla kunnianhimoista ympäristöverouudistusta ja edistämällä Suomen rakennemuutosta kohti vähäpäätöistä yhteiskuntaa.
Menojen suhteen vihreä eduskuntaryhmä haluaa maltillisia muutoksia budjettineuvotteluissa. Vihreä eduskuntaryhmä korostaa, että opiskelijoiden toimeentulo sidotaan indeksiin ja turvataan sen tason kehitys kuten muissakin etuuksissa.
- Nyt on löydettävä ratkaisuja, jotta opiskelijat eivät jää muihin ryhmiin nähden kohtuuttomaan asemaan. Budjettiriihessä on tehtävä päätös opintotuen sitomisesta indeksiin, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö tiiivisti kesäkokouksen tunnelmat.
Niinistö on huolissaan Itämeren suojelun rahoituksen turvaamisesta.
Vihreä eduskuntaryhmä kesäkokouksessa Lappeenrannassa: Nuoria tuettava työelämän kynnyksellä
Viime laman kirkkaimpia opetuksia oli, että taantumassa on huolehdittava erityisesti työelämään astuvasta sukupolvesta. Siksi hallitus on työllisyyspolitiikallaan tehokkaasti ehkäissyt syrjäytymistä työelämän kynnyksellä.
– Nuoria koskevan politiikan tavoitteena on, ettei tämä taantuma näkyisi kymmenen vuoden päästä nykyisten nuorten elämässä, linjaa Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki.
– Vahvalla elvytyksellä ja erityisesti nuorille kohdennetuilla toimilla on taitettu nuorisotyöttömyyden kasvu: kesäkuussa nuorten työttömien määrä oli vähentynyt noin tuhannella viime vuodesta. Tuoreiden tietojen perusteella voidaan arvioida nuorisotyöttömyyden putoavan alle 30 000 ensi vuoden aikana, Sinnemäki ennustaa.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »