Tiedote

Satu Hassi puoluekokouspuheessa: Kreikan apupaketin tukeminen on vastuullista

• 22.5.2010

Ote puheesta:

"Hyvät ystävät, viime viikkoina ja päivinä suomalaiset ovat silmät pyöreinä ja suuttuneina seuranneet Kreikan talouskriisin tapahtumia. On luonnollista olla vihainen siitä, että me suomalaiset joudumme maksamaan viuluja, kun toisessa maassa on vuosikausia eletty yli varojen ja jopa väärennetty kansantaloustilastoja.

Suuttumuksen ei kuitenkaan saa antaa sumentaa järkeä. Jos apupakettia Kreikan auttamiseksi ei olisi saatu aikaan, seuraukset olisivat paljon pahemmat, myös meille. Sen tietää myös SDP, joka yrittää kerätä populismilla irtopisteitä, mistä Liisa Jaakonsaari on omaa puoluettaan moittinut. Muistavatko irtopisteiden kalastelijademarit, että Suomi liitettiin euroalueeseen SDP:n johdolla, Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana?

 

Ville Niinistö puoluekokouksessa: Vihreät on johtava tulevaisuuspuolue

• 22.5.2010

Ote Ville Niinistön puheenvuorosta: "Viime päivinä on puhuttu jo ennen vaaleja muodostettavista kilpailevista hallitusvaihtoehdoista. Suomessa vihreät ei ole pakotettuja valitsemaan puoltaan kahden epätäydellisen vaihtoehdon, oikeiston ja vasemmiston, väliltä.

Sen sijaan vihreät haluaa olla ensi vaalien jälkeen muodostamassa edistyksellisten voimien koalitiota. Tulevaisuuden hyvinvointia ei rakenneta konservatiivisella politiikalla, tuli se sitten oikealta tai vasemmalta.

Mitä paremman tuloksen me saamme vaaleissa, sitä varmempaa on edistyksellisen koalition muodostuminen. Vihreiden läsnäolo hallituksessa vahvistaa myös muiden puolueiden sisällä olevia edistyksellisiä voimia.

Vihreillä on tärkeä työ seuraavan vuoden aikana niin hallituksessa kuin vaalikampanjassa. Meidän tehtävänämme on varmistaa, että Suomi kulkee kohti kestävää tulevaisuutta."

Puhe kokonaisuudessaan verkossa

 

Vihreät julkaisivat pyöräilypoliittisen manifestin: Arkipyöräily kunniaan!

• 22.5.2010

Vihreät haluavat luoda Suomeen uutta pyöräilykulttuuria. Pyöräilyä on ryhdyttävä pitämään ensisijaisesti liikennemuotona: kauan sitä on pidetty Suomessa liikuntamuotona. Siksi pyöräilyä ei ole otettu riittävän vakavasti liikennesuunnittelussa huomioon. Vihreät haluavat nostaa erityisesti arkipyöräilyn kunniaan; miltei 70 vihreää puoluekokousosallistujaa pyöräili puoluekokouspaikalle lauantai-aamuna pyöräilypoliitiikan suunnanmuutoksen kunniaksi.

- Suomalaisen liikennesuunnittelun painopisteet on laitettava uusiksi. Politiikan kärkeen on nostettava ihmisten rohkaiseminen liikkumaan päästöttömästi ja terveellisesti kävellen ja pyörällä, puolueen varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen tiivisti manifestin keskeisen sisällön julkistustilaisuudessa. Tynkkynen on Vihreiden liikennepoliittisen työryhmän puheenjohtaja ja vastavalittu Vuoden pyöräilijä.

Vihreiden pyöräilypoliittisessa manifestissa esitetään, että kaupungit laativat pyöräilyn kokonaissuunnitelmat.

 

Tynkkynen ja Juurikkala: Energiapolitiikan suuri linja ratkaistaan ydinvoimaäänestyksessä

• 21.5.2010

Hallituksen uusiutuvan energian paketissa uusiutuvien osuus loppukäytöstä on 38 prosenttia vuonna 2020. Paketti on merkittävä lisäys uusiutuvan energian hyödyntämiseen Suomessa ja Vihreät tukevat sitä. Ydinvoiman merkittävä lisääminen on yhteensopimaton hallituksen suuren uusiutuvan energian paketin kanssa. Vihreiden mielestä tähtäimenä tulee olla kaiken energian tuottaminen uusiutuvilla tulevaisuudessa.

- Vihreiden pitkän aikavälin visio on, että tulevaisuudessa kaikki energia voidaan tuottaa uusiutuvilla. Harkittu siirtymä kohti 100-prosenttisesti uusiutuviin pohjautuvaa energiamallia edellyttää, ettei ydinvoimaa rakenneta lisää. Uusiutuvien edistämisen on oltava jatkumo; pian on mietittävä, miten uusiutuvien edistämisessä edetään 2020-luvun jälkeen, ja silloin on oltava pohja jo rakennettuna, kansanedustaja Timo Juurikkala sanoi Vihreiden uusiutuva-aamiaisella.

 

Työpaikkailmoitus: Vihreät hakee viestintäharjoittelijaa

• 19.5.2010

Vihreät on Suomen neljänneksi suurin puolue. Meille tärkeitä arvoja ovat vastuu tulevaisuudesta, luonnon kunnioittaminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, feminismi, monikulttuurisuus, sivistys sekä globaali vastuu. Teemme työtä neljän vuodenajan puolesta. Haluamme ihmisille enemmän aikaa, vähemmän roinaa.

Etsimme Helsingissä sijaitsevan puoluetoimistoomme VIESTINTÄHARJOITTELIJAA.

Viestintäharjoittelijan toimenkuvaan kuuluu monipuolisesti erilaisia viestinnän ja verkkoviestinnän tehtäviä, aina viestinnän suunnittelusta käytännön toteutukseen asti. Tarkka toimenkuva tehtävänantoineen sovitaan yhdessä harjoittelijan kiinnostuksen perusteella.

Harjoittelijalta edellytämme