Tiedote

Ville Niinistö Tampereella Pirkanmaan Vihreiden yrittäjien tilaisuudessa: Kotimaiset työpaikat syntyvät kotimaisen energian varaan

• 10.5.2010

Kotimaisissa, kestävissä energiaratkaisuissa on valtava potentiaali luoda Suomeen uusia työpaikkoja ja hyvinvointia. Esimerkiksi yksin tuulivoimateollisuus voisi alan arvion mukaan työllistää kymmeniä tuhansia suomalaisia.

– Energiatehokkuusratkaisujen ja uusiutuvan energian tekniikoiden maailmanmarkkinat kasvavat kovaa vauhtia. Jos ymmärrämme nyt satsata kestäviin ratkaisuihin kotimaassa, voimme auttaa suomalaisia yrityksiä ponnistamaan kasvaville markkinoille ja tuomaan Suomeen tuhansia uusia työpaikkoja, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi Tampereella osallistuessaan Vihreät ja yrittäjyys- keskustelutilaisuuteen. Tilaisuudessa pohdittiin, mitä annettavaa Vihreillä on yrittäjille.

 

Vihreät: Julkinen kuuleminen ydinvoimasta

• 10.5.2010

Vihreät ovat huolestuneita demokratian kapeutumisesta eduskunnan ydinvoimakäsittelyssä. Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat olleet halukkaita rajaamaan ydinvoiman eduskuntakäsittelyä siten, että ainoastaan talousvaliokunta ja ympäristövaliokunta käsittelisivät esitystä.

Vuonna 2002, kun ydinvoimasta viimeksi päätettiin, asiaa käsiteltiin seitsemässä eri valiokunnassa. Nyt myös aikataulu on huomattavasti nopeampi kuin viimeksi.

- Jotta kansalaiset voivat arvioida eri argumenttien pitävyyden, on ne saatava päivänvaloon. Talousvaliokunnan on järjestettävä ydinvoimasta julkinen kuuleminen, aivan kuten viime viikolla järjestettiin Kreikan avustamisesta EU-maiden tuella, vaatii Vihreiden kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

 

Niinistö puoluevaltuuskunnassa ydinvoimasta: Vihreät haluavat asiallisen ja perusteellisen eduskuntakäsittelyn

• 8.5.2010

”On käsittämätöntä, että ydinvoiman innokkaimmat kannattajat eduskunnassa pyrkivät käyttämään valtaansa eduskuntakäsittelyn supistamiseksi ennen näkemättömällä tavalla. Vuonna 2002 talousvaliokunta käsitteli asiaa kolme kuukautta, nyt esitetään kolmea viikkoa.

Silloin talousvaliokunnalle antoi lausuntonsa oman erityisalansa näkökulmasta seitsemän valiokuntaa. Nyt talousvaliokunnan puheenjohtaja, Fennovoiman osakkaan Lahden Energian hallituksen jäsen Jouko Skinnari (sd.) haluaa lausunnon vain yhdeltä valiokunnalta. Eikö innokkaimpien ydinvoiman halaajien röyhkeydellä ole mitään rajaa edes kansanvallan pyhätössä, eduskunnassa? Mitä he pelkäävät menettävänsä asiallisen käsittelyn myötä?

 

Sinnemäki puoluevaltuuskunnassa Kreikan kriisistä: Pankkien kannettava oma vastuunsa

• 8.5.2010

"Nostan Vihreiden näkökulmasta kolme keskeistä asiaa liittyen Kreikan lainapakettiin ja Kreikan talouden vakauttamiseen.

Ensinnäkin, jos ohjelma halutaan toteuttaa, se on tehtävä sosiaalisesti kestävällä tavalla. Säästötoimenpiteissä esimerkiksi pienet eläkkeet ja palkat on rajattu leikkausten ulkopuolelle. Tämä on hyvä asia. Verorasitusta kohdistetaan suuriin kiinteistöomaisuuksiin ja luksuskulutukseen.

Mutta tietenkään tällaista pakettia ei toteuteta niin, ettei se tuntuisi pahasti myös tavalliselle kreikkalaiselle.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden suhteen on oikeastaan tärkeintä, että Kreikka pystyy rankaisemaan niitä, jotka ovat hyötyneet ja rikastuneet vuosien korruptiosta. Heiltä on pystyttävä keräämään varoja säästöjen rahoitukseen.

Korruption, verokierron ja laajamittaisen harmaan talouden on loputtava.

 

Vihreät jättivät ydinvoimaesityksiin eriävän mielipiteen

• 6.5.2010

Valtioneuvosto päätti esittää eduskunnalle Fennovoiman, TVO:n, ja edelliseen liittyvän Posivan ydinjätteen loppusijoituslaitoksen laajentamista koskevien lupahakemusten hyväksymistä.


Vihreät ministerit, työministeri Anni Sinnemäki ja oikeusministeri Tuija Brax esittivät lupahakemusten hylkäämistä ja jättivät esityksiin eriävän mielipiteen.


Vihreät katsovat, että ydinvoiman lisärakentamista ei voida perustella yhteiskunnan kokonaisedun mukaisesti.


- Suomen energiahuolto voidaan järjestää kestävämmin ilman lisäydinvoiman rakentamista. Päästöjen vähentäminen, uusiutuvan energian huomattava lisääminen, energiatehokkuuden ripeä parantaminen sekä riittävän ja kohtuuhintaisen sähkön saanti voidaan saavuttaa parhaiten ilman uusia ydinlaitoksia, korostaa työministeri Anni Sinnemäki.