Verotus -aihelistaus
Suomi hyvällä asialla ajamassa transaktioveroa
Finanssitransaktiovero on kuuma peruna EU:ssa. Me vihreäthän olemme vaatineet sitä vuosikausia. Asia nousi tosimielessä "isojen poikien pöydälle" sen jälkeen, kun EU-komissio viime syksynä teki virallisen lakiehdotuksen. Lue lisää »
Rikkaiden maksettava reilu osuutensa talouskriisin laskusta
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen esitti eilen, että rikkaiden verotusta kiristetään edelleen ensi vuoden budjetissa. Vauraimman väestönosan verotusta on jo kiristetty mm. korottamalla pääomaveroa ja kiristämällä osinkojen verotusta, joten esitys tulisi näiden toimien päälle. Esitys on perusteltu taantuman taakan jakamisessa, kun ottaa huomioon viime vuosikymmenten tuloerojen hurjan kasvun erityisesti juuri kaikkein rikkaimpien osalta. Lue lisää »
Uusi Yle-maksu helpottaa pienituloisten asemaa
Eduskuntaryhmien kesken on saatu aikaiseksi sopu Yleisradion rahoitusmallista. Hyväksytty malli on verotuksen ohessa kerättävä erillinen progressiivinen maksu, jonka haarukka on 50–140 euroa maksajan tuloista riippuen. Tuloiksi huomioidaan myös pääomatulot. Maksuhaarukan laajuus on merkittävä helpotus pienituloisimmille suomalaisille. Lue lisää »
Oppositiopuolueilta varjobudjetit
On hienoa, että oppositiopuolueet ovat saaneet aikaan varjobudjetit. Tämä varmaankin järkevöittää myös eduskunnan budjettikäsittelyä, sillä tuskin nuo puolueet niin hupsuja ovat, että esittävät sellaisia raha-asia-aloitteita, joita eivät pitäneet mahdollisena rahoittaa edes omassa varjobudjetissaan. Lue lisää »
Oppositio verottaisi saastuttamisen sijaan työtä ja palveluita
Eduskunta käsittelee tänään perussuomalaisten ja keskustan varjobudjetteja. On ilahduttavaa, että molemmat oppositiopuolueet ovat esittäneet oman vaihtoehtonsa hallituksen talousarvioesitykselle. Lue lisää »
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »


