Vihreitä voittoja syksyllä 2011
Vihreitä voittoja syksyllä 2011
22.12.2011
Vihreät ovat hallituskauden 2011–2015 ensimmäisellä puolivuotisella painottaneet avoimuutta ja rohkeita linjauksia – kunnianhimoista vihreää politiikkaa. Alle on kerätty niitä vihreitä voittoja, jota olemme hallituksen ensimmäisen puolivuotisen aikana saavuttaneet.
TALOUS JA TYÖLLISYYS
- Vuodelle 2012 tehtiin tuloeroja kaventava budjetti. (lähde:VATT)
- Maahanmuuttajien koulutukseen osallistumista edistetään niin, että he
osallistuvat tulevaisuudessa koulutukseen samassa suhteessa kuin
kantaväestö.
YMPÄRISTÖ JA ILMASTO
- Durbanin ilmastokokouksessa saatiin aikaan tiekartta uuteen, laillisesti sitovaan ilmastosopimukseen.
KANSAINVÄLISYYS JA KEHITYSYHTEISTYÖ
- Hallituksen ministeri tapasi Dalai Laman painostuksesta huolimatta.
-
Kehitysyhteistyöhankkeissa painotettiin aiempaa enemmän ilmastokestävyyttä ja ihmisoikeuksia.
-
Afganistanissa aloitetaan joukkojen vähentäminen ja lisätään kehitysyhteistyötä.
AVOIMUUS JA DEMOKRATIA
