Toimintasuunnitelma 2011
Toimintasuunnitelma 2011
Hyväksytty puoluekokouksessa 23.5.2010
Vihreä liitto on olemassa, jotta se voisi muuttaa maailmaa. Jotta
olemassaolon perustarkoitus toteutuisi, puolueen on vahvistuttava. Se
tarkoittaa, että Vihreiden on saatava nykyistä enemmän kannatusta,
jäseniä ja vaaleilla valittuja edustajia päättäviin asemiin. Sen
saavuttamiseksi Vihreiden tulee lähivuosina kasvaa yhdeksi suurista
puolueista.
Puolueen kehittäminen ei rajoitu jäsenmäärän ja kannatuksen
kasvattamiseen. Näiden määrällisten tavoitteiden lisäksi tavoitteena on,
että Vihreillä on suomalaisista puolueista läpinäkyvin, demokraattisin
ja tehokkain organisaatio. Demokraattisuus tavoitteena tarkoittaa
jäsenten vaikutusmahdollisuuksien ja kuulluksi tulemisen parantamista
esimerkiksi puoluejohdon valitsemisessa ja poliittisten kantojen
muodostamisessa.
Keväällä 2010 valmisteilla oleva puoluerahoituksen uudistus aiheuttaa
suuria muutoksia organisaatioon ja rahoitukseen. Yksityiskohdat
selviävät vasta puoluekokouksen jälkeen. Vuoden 2011 eduskuntavaalitulos
vaikuttaa myös oleellisesti puolueen rahoitukseen ja sitä kautta
toimintaan.
Eduskuntavaalit
Vuoden alku painottuu vahvasti eduskuntavaaleihin, joissa tavoittelemme
selkeää kasvua ja 10,5 prosentin kannatusta. Tämä tarkoittaa noin 20
kansanedustajaa. Eduskuntavaalien jälkeen tarkastellaan jokaisen
piirijärjestön kanssa vaalien onnistumista ja päivitetään
piiristrategiat ajan tasalle.
Eduskuntavaalit ratkaisevat voimakkaasti sen, mistä asemasta voimme
käydä hallitusneuvotteluihin ja miten voimme vaikuttaa
hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmaneuvotteluihin valmistautuminen on
poliittisen vaikuttamisen osalta keskeisessä asemassa poliittisessa
valmistelussa.
Kunnallisvaalit
Kunnallisvaalivalmistelut alkavat myös heti eduskuntavaalien jälkeen.
Painopiste on paikallisten organisaatioiden vahvistamisessa sekä
ehdokashankinnassa.
Puolue-elimet
Puoluekokouksessa valittaville uudelle puoluehallitukselle ja
valtuuskunnalle järjestetään laaja koulutus tulevasta kaudesta ja sen
haasteista. Molemmat elimet tekevät suunnitelman koko toimintakaudeksi
heti kautensa alussa.
Puolueen strategia
Puolueen Strategia 2015:n toimeenpanoa jatketaan. Painopisteinä ovat
organisaation vahvistaminen, viestinnän resurssien reilu kohentaminen
sekä jäsenmäärän kehittäminen.
Ohjelmatyö
Vuoden alkupuolella valtuuskunta hyväksyy kaksi ohjelmaa: päätetään
tietoyhteiskuntaohjelmasta ja huhtikuussa vuorossa on
ympäristöpoliittinen ohjelma. Tulevan valtuuskuntakauden
ohjelmatyönvalmistelu aloitetaan keväällä ja päätetään syyskuun
valtuuskunnassa.
Kansainvälinen toiminta ja yhteistyö Euroopan parlamentin vihreän ryhmän
kanssa
Kansainvälinen toiminta keskittyy lähialueyhteistyöhön ja aktiiviseen
toimintaan Euroopan vihreissä. Kotimaassa tavoitteena on kansainvälisiä
asioita koskevan keskustelun pitäminen aktiivisena Vihreissä.
Kansainvälisen toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa
kansainvälisten asioiden työryhmä.
Vuonna 2011 jatketaan puolueen, eduskuntaryhmän ja Euroopan parlamentin
vihreän ryhmän välisen yhteistyön kehittämistä. Jos Vihreät istuu
hallituksessa myös eduskuntavaalien jälkeen, keskitytään kehittämään
erityisesti käytäntöjä, joilla ajetaan puolueelle tärkeitä asioita sekä
ministerineuvostossa että Euroopan parlamentissa.
Viestintä
Vuonna 2011 kehitetään viestintää strategian toimeenpanoryhmän
määrittelemällä tavalla. Viestinnän painopiste on ulkoisessa
viestinnässä sekä kampanjaan liittyvässä sisäisessä aktivoinnissa ja
innostamisessa.
Eduskuntavaaleja edeltävänä ajankohtana pyritään omien avauksien
tuottamiseen sekä korkeaan reaktiivisuuden tasoon.
Eduskuntavaaliviestintä linkittyy läheisesti kampanjaan sekä
poliittisiin teemoihimme.
Eduskuntavaalien jälkeen erityisiä haasteita ovat viestintäkoulutuksen
lisääminen maakunnissa sekä maakunnissa tapahtuvan viestinnän
tehostaminen ja lisääminen.
Puolueen ja eduskuntaryhmän avainhenkilöille järjestetään resurssien
mukaan esiintymiskoulutusta ja poliittisille valmistelijoille
kirjoittajakoulutusta.
Sisäistä viestintää tehdään jäsenille; uutiskirjettä kehitetään ja
pohditaan uusia sisäisen viestinnän keinoja.
Sähköisen viestinnän osalta verkkosivuja uudistetaan resurssien mukaan
ja vaaleissa syntynyttä aktiivisuutta sosiaalisissa medioissa pyritään
ylläpitämään arkipäivän poliittisessa tilanteessa.
