Vihreä blogi

Kilometrikorvaukset kohdalleen

Anni Sinnemäki 7.8.2010

Viime vuonna maksettiin niitä kulukorvauksia, joilla kompensoidaan oman auton käyttöä työtehtäviin, yhteensä 1,1 miljardia euroa. Summan suuruutta kuvaa, että koko liikenneverkkoon ollaan ensi vuonna laittamassa 1,4 miljardia euroa.

Tiukentuva talous pakottaa arvioimaan kriittisesti kaikkia veroista tehtäviä vähennyksiä ja verottomia kulukorvauksia.

Työmatkakuluista kodin ja työpaikan välillä voi saada verotukseen vähennyksiä. Kun matkustaa työtehtäviin muualle kuin varsinaiselle työpaikalle, voi saada työnantajalta kilometrikorvauksia. Nyt korvaus on 45 senttiä kilometriltä. Toisin sanoen työnantaja maksaa 100 km:n työmatkasta työntekijälle 45 euron korvauksen. Ja tuo korvaus on työntekijälle verotonta tuloa.

 

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole tie moniavioliittoihin

Tuija Brax 7.8.2010

Järjestimme heinäkuun alussa yhdessä Oras Tynkkysen kanssa tilaisuuden Vihreiden pitkäaikaisesta tavoitteesta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tilaisuudessa ilmoitin teettäväni syksyllä oikeusministeriössä selvityksen samaa sukupuolta olevien avioliiton asemasta eri valtioissa. Esimerkiksi Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa on vuosina 2009–2010 säädetty yhdenvertainen avioliittolaki. Selvitys on hyvä tehdä, kun alkukesän puoluekokouksissaan kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP kaikki julistivat kannattavansa ajatusta.

 

Puoluetoimisto kasvattaa Osa 5.

Ulla Karikoski 2.8.2010

Viikon lomalta takaisin Helsinkiin ja puoluetoimitolle. Koska Paloma on tehnyt etätöitä, on terassin kasvimaa joutunut kovan testin eteen. Pieniä sadekuuroja lukuunottamatta kumpikaan meistä ei ole ollut antamassa vettä yrteille, pavuille, mansikoille ja kesäkurpitsoille.

 

Rypäleaseet ja Suomi

Pekka Haavisto 2.8.2010

1.8. astui voimaan rypäleaseet kieltävä Oslon sopimus. Mukana on 107 maata – mutta ei Suomi. Suomi on jäänyt ikävään asemaan sekä Ottawan maamiinasopimuksesta että Oslon sopimuksesta myöhästymisen vuoksi. Oslon sopimuksessa on mukana EU:n ja NATO:n jäsenmaiden enemmistö, ja EU:n parlamentti on kiirehtinyt vielä ulkopuolella olevia liittymään Oslon sopimukseen. Sen puolesta äänesti myös Suomen europarlamentaarikkojen enemmistö.

Miksi Suomi profiloituu maailmalla aseriisuntasopimuksia vastaan? Argumenttina käytetään yleisesti pitkää itärajaa ja sitä tosiasiaa, että Venäjä (ja muut suurvallat) ovat vielä sopimusten ulkopuolella.

 

Puheet muuttuvat teoiksi

Anni Sinnemäki 28.7.2010

 

 

Tiukassa taloustilanteessa muuttuu keskustelu politiikassa ja kahvipöydässä helposti kovemmaksi. Nettipalstoilla, varsinkin nimimerkkien suojista puheet ovat yleensä kovia. On huolehdittava ensin omista ja vasta sitten ajateltava muita. Entistä useammin omat murheet pistetään ennen kaikkea muiden syyksi. Kesän aikana ei ole jääty enää puheisiin.

 

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa