Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 28.10.2005 14:06
Mietteitä
Vapaa julkaistavaksi
28.10.2005
VIHREIDEN PUOLUESIHTEERI HAISTELEE VAALIKAMPANJATUULIA
- Taikurinhattu käytössä
Vihreän liiton puoluesihteeri Ari Heikkinen onnittelee kokoomusta ja keskustaa tällä viikolla avatuista vaalikampanjoista. Ne kuvastavat Heikkisen mukaan mainiosti kyseisten presidenttiehdokkaiden ja heidän puolueidensa arvomaailmaa. Tosin on mahdollista, että slogan-kortit on nostettu taikurinhatusta.
Muhkeat yritysjohdon optiot yhdistettynä yhtiön onnistuneeseen saneeraukseen eli "löysien poisottamiseen" yrityksestä henkilöstöä vähentämällä, antanevat myös Suomelle mahdollisuuden menestyä globalisaatiossa ja kilpailussa. Eihän tällaisessa tilanteessa tietenkään kannata työntekijän lähteä omia etujaan puolustamaan ja asettautumaan työnantajaa vastaan. Työväen presidentti Niinistö varmaankin toimii juuri nyt rakentavana siltana yritysjohdon optioiden ja alipalkatun sekä irtisanotun työntekijän välillä.
Siksi olisi mielenkiintoista tietää millä rahoilla Niinistön kampanja maksetaan
- kuinka paljon kampanjaa rahoittavat työnantajat ja kuinka paljon työntekijät.
Toivottavasti Niinistö kuten muutkin presidenttiehdokkaat ilmoittavat avoimesti
kampanjansa vaalirahoituksen. Ja jotta työväki osaa antaa Niinistölle ja hänen
kampanjalleen sen ansaitseman asianmukaisen arvostuksen uurnilla, Niinistön on
syytä kertoa rahoituslähteensä ennen vaaleja.
Realistista vihreyttä ovat edelleen jatkuvat Natura-luonnonsuojelukiistat, keskustan jatkuva hanttiinlaittaminen Vuotoksen alueen ympäristöarvojen suojelemisessa, Itämerellä Suomen rannikoilla kesäisin toistuva sinileväpuuro - tärkeimpänä lähteenä kotimaisen maatalouden ravinnepäästöt. Realistista vihreyttä on myös viidennen ydinvoimalan rakentaminen risupaketin toteuttamisen sijaan. Sitä on myös samaa sukupuolta olevien pariskuntien aseman hidas edistäminen. Keskustalaisen realistisen vihreyden edistäminen on vielä monelle kauhutarina.
Uskon kuitenkin, että tästä alkaa monelle vihreälle luottamushenkilölle etenkin maaseutukunnissa uusi, valoisampi aika. Tähän asti juuri keskustan luottamushenkilöiden valinnat ja toiminta ympäristöasioissa ovat tuoneet mukavaa haastetta vihreiden luottamushenkilöille.
Menestystä Niinistölle ja Vanhaselle. Jos näihin kampanjoihin on uskominen ja jos eduskuntavaalien jälkeen keskusta ja kokoomus sattuisivat muodostamaan hallituksen, niin olisiko maassamme silloin uusi punavihreä hallitus?
Ainakin vihreiden Heidi Hautalan presidentinvaalikampanjan konsepti on laitettava uusiksi. Jos on niin, että nykyaikaisessa kampanjassa on välttämätöntä hakea kantava idea jonkun muun aatesuunnan piiristä, meillä on tenkkapoo. Olisiko Heidistä elinkeinoelämän presidentiksi? Tai maaseutuväen? Ehkä sittenkin maanpuolustusintoisten? Tiukka paikka, kampanja avataan 10.11.
Lisätietoja:
Ari Heikkinen
gsm 0400 700 507