Kirjoittajan mukaan: Pekka Raukko (pekka.raukko_miUku_PP.INET.FI)
Päiväys: 07.11.2005 12:02
Hannes Mäntyranta kirjoitti:
>Mutta asialla on myös se puoli, että myös ylälappilaiset ovat Suomen
>kansalaisia. Valtionhalinto ei voi suhtautua heidän työllisyyteensä ja
>toimeentuloonsa toisin kuin muihin suomalaisiin, vaan vastuut heitä kohtaan
>ovat samat kuin muitakin suomalaisia kohtaan.
>
>
Nyt en ymmärrä??
Onko Metsähallituksella siis työllistämisvelvoite (ilman positiivista
tulostavoitetta) myös Etelä-Suomessa?
>Näinkin voi ajatella, mutta toisaalta on selvää, että metsätalouden
>kestävyyttä ei ole siellä ole ylitetty.
>
Kokonais-, luonnon- ja porotalouden kannalta kestävyys kuitenkin on ylitetty. Kun kyse on vielä toiminnasta, jolla ei ole edes taloudelliselta kannalta mitään järjellistä perustetta, niin minusta se olisi syytä lopettaa.
> Kysyisinkin vastakysymyksen: jos
>ihmiskunta ei voi käyttää uusiutuvia luonnonvarojaan edes kestävän
>kehityksen periaatteiden mukaisesti, miten se oikein voi selvitä
>tulevaisuudesta.
>
>
Kyse ei ole siitä, että mitään uusiutuvaa luonnonvaraa ei saisi hyödyntää. Ylä-Lapin metsätaloudella pyritään nollatulokseen, mutta koska samalla heikentään sekä porotalouden että matkailun toimintaedellytyksiä, on kyse todellisuudessa koko alueen kannalta haitallisesta toiminnasta. Kokonaisuuden kannalta haitallinen luonnonvarojen hyödyntäminen tulisi lopetta.
>Turun tuomiokirkon purku on hölmöä, koska tilalle ei kasva uutta kirkkoa.
>
>
Vanhan luonnontilaisen metsän kaataminen on hölmöä, koska tilalle ei
kasva uutta vanhaa luonnontilaista metsää.
>Metsän kanssa asia ei ole näin. Ja jos hakkuut lopetetaan "äärirajoilla", se
>tarkoittaa vain sitä, että äärirajan paikka muuttuu, minkä jälkeen on taas
>sopivaa vaatia äärirajahakkuiden lopettamista.
>
>
Tarkoitatko metsänkasvun äärirajaa, taloudellisen hyödyntämisen äärirajaa vai jotain mielivaltaisesti määritettyä äärirajaa?
>>Metsähallituksen tavoitteista taas voi sanoa, että tämä maa
>>ei voi olla niin köyhä, että valtio ei voi joustaa Lapin
>>hakkuiden tavoitteista.
>>
>>
>
>Tätä onkin sopivaa julistaa juuri Ylä-Lapin ulkopuolella. Julistuksen
>kustantajiksi joutuvat kuitenkin muut. Minua kyllä järkyttää tällainen
>asenne, että koska Suomen valtio on niin rikas, se voi aivan hyvin jättää
>jonkun osan maasta oman onnensa nojaan.
>
>
Kyse ei ole Lapin jättämisestä oman onnensa nojaa. Kyse on valtion varojen ohjaamisesta järkevällä tavalla. Nyt rahaa ohjataan toimintaan, joka tavoittelee nollatulosta (en tiedä pääseekö siihen) mutta samalla tuhoaa alueen todellisten tuottavien elinkeinojen perustaa. Eikö olisi paljon järkevämpää suunnata valtion aktiviteetti johonkin aluetta pitkällä tähtäimellä hyödyttävään toimintaan?
>
>
>>Turun tuomiokirkko voidaan rakentaa
>>takaisin parissa vuodessa, mutta Lapin metsiä ei saa takaisin
>>kahteensataan vuoteen.
>>
>>
>
>Nykyisin vallalla olevan rakennussuojelun periaatteiden mukaan kerran
>purettu ja uudelleen rakennettu rakennus ei ole sama kuin se entinen. Siitä
>seuraa objektiivista arvoa, että rakennus todella on rakennettu aikoja
>sitten, sen ajan menetelmillä ja sen ovat tehneet sen ajan ihmiset. Sitä
>paitsi, pitkällä aikavälillä voi sanoa, että Turun tuomiokirkkoa ei ole
>rakennettu, vaan se on rakentunut. Sitä on kasattu pikkuhiljaa lukuisissa
>eri vaiheissa vuosistaojen ajan. On aika arrogantti näkemys, että joku NCC
>Puolimatka saisi tämän saman aikaan kahdessa vuodessa.
>
>
Vähintään yhtä arrogantti on metsäammattilaisten näkemys, että kerran raiskattu metsä toipuu heidän "hoidossa" tuotapikaa ennalleen.
>Metsä sen sijaan muuttuu kaiken aikaa, hakattiin sitä tai ei.
>
>
Kyllä se tuomiokirkkokin muuttuu ajan saatossa, purettiin sitä tai ei. Minusta Jounin rinnastus on kaikin puolin erittäin osuva. Jos metsäammattilaiset saisivat päättää, purettaisi kustannustehoton tuomiokirkko jo huomenna ja tilalle rakennettaisi maan suurin kauppakeskus :-(
-Pekka