Kirjoittajan mukaan: Keijo Hyvönen (keijoo.hyvonen_miUku_somero.salonseutu.fi)
Päiväys: 17.11.2005 16:35
Teknisistä vaikeuksista tai ylivoimaisesta nappulatekniikasta johtuen tämä viestin saattaa joillekin listalle oleville tullla useampaan kertaan mutta kun edelleenkin tunnen tarvetta saada tuoduksi esiin Natoon kohdistuvaa argumentointia ja erityisesti hetkenä jolloin presidenttiä valitaan melkeinpä Nato -kannan perusteella ja en täysin ole ollut varma saavuttiko tämän aiemmin lähettämäni kopio riittävää huomiota niin tässä on uusi yritys.
Erityisesti pakottavaan tarpeeseen vaikuttaa Oululaisten kansanedustajien vakuuttelut meille hölmöläisille.
Nato keskusteluun omalta osaltani lisäisin seuraavaa :
Naton kohdalla usein unohdetaan ettei siihen kuuluminen ole ilmaista asejärjestelmien yhteen sovituskustannusten ohella. Muina odottamattomina kustanuksina pitäisin USA:n johdolla tapahtuvan puolustuspolitiikan suuntausta seuraten USA:n taloudellisia intressejä.
Suomessa ei ole ollenkaan ajateltu Irak invasioon kuuluvaa tarkoituksellista hämäämistä joka tapahtui USA:N tiedustelutahojen toiminnassa jotta sotatoimiin olisi saatu riittävät perusteet sekä niiden laaja hyväksyntä yhdessä perustuslain ulkopuoleisen menettelyn kanssa ja sen vaikutusta Nato toimintaan Nato jäsenyydessä.
Tämä jopa kansainvälisellä tasolla tapahtunut huijaus tulisi hyväksyä kuten nyt on tapahtunut Euroopan Unionin jäsenvaltioiden yhteydessä. Kansainvälinen terrorismi vaatii oman osansa huomiosta mutta asiaan on liitettävä ns.valtio terrorismi joka USA:n kohdalla ei saavuta huomiota. Kuitenkin Kansainvälisessä oikeudessa on hiljakkoin asiaa käsitelty. Eräissä laskelmissa tämä Valtio-terrorismi tähän hetkeen asti on saavuttanut saman tason kuin A. Hitler sai aikaiseksi.
Asiaan liittyen siihen ei ole edelleenkään liitetty Irak -liittouman tarkoituksellisuutta sen kadottaessa 380 tonnia erittäin voimakasta trotyyliä jolla räjähdysaineella todennäköisesti suoritetaan käynnissä olevia pommi-iskuja Irakissa.
11/9 päivän terrori-iskut ei aivan välttämättä olleet sellaisia joihin USA:n hallinnolla ei olisi ollut osuutta. Historiallisesti asiaa tarkasteltuna USA:ssa vallitsi 70-luvulla suunnitelma jossa Kuuban invaasio tapahtuisi ns. provokaation avulla joka olisi hallinnollisella toimella suoritettu USA:n omaan joukko-osastoon jolloin hyväksyttävä syy invasioon olisi saatu aikaan syyttäen Kuubalaisia provokaation suorittamisesta.
Natoon liittymällä valmiudet saattavat muodostua vääränlaisiksi mihinkä liittoutumista valmisteltaessa on pyritty ts. Leijonan suussa istuskellessa ei aina huomaa vaaraa. Aika harva Suomessa Nato keskusteluun osallistuva tiedostaa republikaanien USA- suunnitelmat tai jo sitä vallitsevana sivuavan ajattelun.
Puuttumatta asiaan liittyvään ehkä tiedostettuun tarkoituksellisuuteen Nato lähemmin tarkasteltuna vastaa USA:n eteen työnnettyä etuvartioasemaa joka ulottuu Islannista Diego Garcialle sekä maata kiertäville radoille ja laajenee todennäköisesti Irakiin perustettavalla uudella tukikohdalla.
Tässä loppu kommenttina toteaisin että
jokin raja tulisi Suomessa asettaa henkilöille jotka Natoa kannat-
taen pystyvät antamaan harhauttavia lausuntoja Suomen kansalaisten
edustajina ja samaan aikaan toimia kansainvälisissä edustustehtävissä.
Logiikkana tähän on tietoisuus politikkojen realitteettien
tajun ymmärtämisestä kansainvälisellä tasolla vaikka käytössä olisi
eri kieli.
Naton komentojärjestelmään olennaisesti liittyy suurimpana jäsenenä USA . Yleisen vallitsevan käsityksen mukaan puolustusvoimat tai muu sotilaallinen henkilöstö on parlamentaarisessa valvonnassa kaikissa demokraattisissa maissa
Epätodellisten arvojen esiin tuominen ei ehkä Suomessakaan ole hyväksyttäviä asioita.
Keijo
" Ongelmia ei tarvitse aina ratkaista,
ne voi ehkäistä "
Heidi Hautala
PUOLUSTUSVOIMA
www.heidi2006.fi