SINNEMÄKI: ELATUSTUKEA NOSTETTAVA

---------

Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 23.11.2005 13:50



Tiedote
23.11.2005

Vihreän liiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki: LASTEN ELATUSTUKEA PITÄÄ NOSTAA
- Yksinhuoltajaperheiden köyhtymistä ei voida katsoa sivusta

Suomalaisen perhepolitiikan tavoitteena on antaa vanhemmille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua lastensa hoitamiseen ja turvata perheille lasten kasvattamiseen riittävät aineelliset edellytykset. Nykyinen eriarvoistumiskehitys ei ole sopusoinnussa näiden tavoitteiden kanssa. Osa lapsiperheistä on jäänyt jälkeen yleisestä tulojen kehityksestä, ja erityisen heikkoa tulojen kehitys on ollut yksinhuoltajaperheissä. Yksinhuoltajaperheiden heikon aseman huomioiminen jäi kuitenkin puuttumaan hallituksen köyhyyspaketista.

Elatustukea on saanut viime vuosina reilut 100 000 lasta, eli joka kymmenes alle 18-vuotias. Elatustukea maksetaan yksinhuoltajalle, jos elatusapu on jäänyt maksamatta tai jos lapsen isää ei ole vahvistettu. Elatustuki on myös eräänlainen elatusavun minimisumma. Jos elatusapu on vahvistettu elatustukea pienemmäksi, yksinhuoltajalle maksetaan näiden erotus. Elatustuen nostamisella saattaisi olla myös elatusapuja korottava vaikutus. Tällä hetkellä elatustuen taso on 118,15 euroa.

Lisätietoja:

Anni Sinnemäki 050 511 3166




Paluu Ylevin alkusivulle