Kirjoittajan mukaan: Keijo Hyvönen (keijoo.hyvonen_miUku_somero.salonseutu.fi)
Päiväys: 02.12.2005 19:31
KOTIPOLTTO LISÄÄ BIO-ETANOLIN KÄYTTÖÄ
Käytöllä Seurakunnissa myös tervehdyttäviä vaikutuksia
Alkoholiverotus on käyttön otettuna ollut ehkä huomattavin tapa rajoitaa alkoholin kulutusta. Valtion verotulojen kertymällä perusteltuna suhteemme alkoholiverotukseen on tai kehityy hieman merkilliseen suuntaa.
Osittain tässä tapauksessa vaikuttaa Luterilainen kasvatus jonka perusteella oppiin osanneet voivat rangaista kielloilla lähimmäisiä perustaen henkilökohtaiset rangaistukset synnilliseen elämään ja useimmissa tapauksissa erityisesti sen puutteeseen ulkopuoleisen näkövinkkelintarkastelun tuloksena. Esiaviollisen suhteiden kieltäminen on lähes vertailukelpoinen asia.
Alkoholiverotus Euroopan Unionin avautuessa ei vastaa tarkoitustaan ja perustuu muutoinkin rajoittamattoman tuonnin johdosta epäjohdonmukaiseen käytäntöön jolla ei saavuteta niitä kyseenalaisia tuloksia joihin alunperin lakia säädettäessä on ollut pyrkimyksenä. Huonoja alkoholilakeja on käytetty Suomessa aiemminkin ja tuloksena on ollut kieltolain myötä vain suurentunut tuonti joka tuo myös markkinoille epäpuhtaampia aineita ja jopa lähes atomipolttoaineeksi kelpaavia tuotteita.
Vapaan tuonnin jatkuessa ja verotuksen pysyessä ennallaan tai jopa kiristyvänä sillä ei tule olemaan vaikutuksia alkoholin käyttöön tai verotulojen kertymiseen. eräinä verotusta puoltavana lausuntona perusteluissa on valtion verokertymän saamatta jääminen joka vahvasti viittaa ajatukseen veron käytöstä vain yhteen tarkoitukseen.
Vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttönottoon liittyy olennaisena osana niiden helppo saatavuus. Läheskään kaikki huoltamo-ketjut eivät tarjoa ekopolttoaineita tai edes välitä vähää niiden saannin turvaamiseta tulevaisuudessa.
Edullisen EU -sokerin ja kotimaisten valmiuksien käyttöönoton tehostaminen tuo lisää mahdollisuutta siirtyä jopa USA:n tyyppiseen E-85 * käytäntöön jossa poltto-aineeseen sekoitetaan kotimaassa valmistettua etanolia ja tavalla jota suosii kotimaisen energia tuotannon kehittämistä , valmiuksia ja tuotantoa.
Alkoholilain säädännöllä tulisi verotuksen sijaan tukea etanolin valmistusta ja jakelua myös omatarve valmistuksen ulkopuoleisena joka tulisi vähentämään halvemman Suomen lähi-alueilta tuotetun alkoholin käyttöä ja lisää tarvetta turvallisten kotimaisten pullotteiden käyttöön.
Uusituvana energialähteenä etanolin on eräs parhaimmista jonka avulla on mahdollista vähentää fossiilisten poltto-aineiden käyttöä kansantalouden etujen mukaisesti.
Rajoittavin este kaikkien hyötynäköhtien vaikutuksessa on vallitsevassa ajatusmaailmassa vaikuttava kieltoihin perustuva opetus joka ei ole sisäistänyt oppeihin myös liittyvää ehdotonta vaikenemista. Tuskinpa Luterilainen kasvatus sentään ulotu ajatteluun mitä myrkkyä saa laittaa auton poltto-aine tankkiin tai kieltäisi myrkyn juomisen.
Keijox
" Ongelmia ei tarvitse aina ratkaista,
ne voi ehkäistä "
Heidi Hautala
PUOLUSTUSVOIMA
www.heidi2006.fi