Kirjoittajan mukaan: Sakari.Tuominen_miUku_metla.fi
Päiväys: 24.01.2005 17:32
Mäntyranta:
niin olenko väärässä, mutta minulla on kyllä kuvitelma, että palestiinalaisille on mahdollista saada äänioikeus Israelin valtiossa. Heitä ei myöskään tietääkseni ole ajettu bantustaneihin, vaikka heitä onkin toki osattu ajaa kodeistaan pois. Ellei sitten yritystä Palestiinan valtioksi lasketa eräänlaiseksi bantustaniksi, mikä kyllä mielestäni tekee historialle vääryyttä.
Tuominen:
Jos puhutaan Israelin kansalaisuudesta, niin sinulla on vain kuvitelma,
palestiinalaisilla ei ääni- tm. kansalaisoikeuksia ole (Isrelin arabit
ovat toinen asia, samoin ehkä jotkut Israelin hallinnon kollaboratöörit)
mutta tätä on kyllä esitetty yhtenä ratkaisuna Palestiinan ongelmaan, eli
luoda sionistisen valtion sijasta kahden kansan yhteinen valtio.
Tämä ei ole saanut Israelilaisten kannatusta, mutta suurelle osalle
palestiinalaisista se varmaan kelpaisi. Sionisteille ongelma on
demografinen, eli pelko siitä että tällöin arabit saisivat enemmistön, ja
samalla poliittisen vallan.
Kansalaisoikeuksia eivät tainneet saada edes maanpakoon joutuneet Israelin libanonilaisen kätyriarmeijan SLAn Israeliin paenneet jäsenet.
Ja nyt (USAn ja Israelin) suunnitteilla oleva palestiinalaisvaltio olisi nimenomaan bantustan, ilman alueellista yhtenäisyytta, ghetto Israelin hallitsemalla alueella, jossa Israel säätelee vesivaroja, rajoja, ja niiden mukana kauppaa ja muuta kanssakäymistä muiden maiden kanssa.
Sakari Tuominen