Kirjoittajan mukaan: thietani_miUku_mappi.helsinki.fi
Päiväys: 26.01.2005 11:22
Turkistarhauksen puolustamisessa ja vastustamisessa tulee
esille kiinnostava paradoksi. Sekä konservatiiviset turkistarhauksen
kannattajat että turkistarhauksen vastustajat ("abolitionistit")
ovat liikuttavan samaa mieltä siitä, että turkistarhausta ei
voida periaatteessakaan parantaa.
Olen itse täysin eri mieltä: laajempi liikkumatila, virikkeet, lepohyllyt, pesät, ehkä mahdollisesti maapohja jne. ovat selvästikin mahdollisia tapoja kohdella turkiseläimiä paremmin. Elinkeino ei muutu kannattamattomaksikaan, mikäli säädökset toteutetaan vaikkapa aluksi Euroopan unionin tasolla.
Kurjaa kaltaisteni reformististen eläinsuojelijoiden kannalta on ollut se, että abolitionistien ääripää, sabotöörit (ei "terroristit"), ovat saaneet aikaan niin voimakkaan reaktion päätöksentekijöissä, että reformistien ääniä ei enää kuulla, vaan ne tulkitaan abolitionistien tukemiseksi. Ja turkieläinten olot eivät paranne, vaan tilanne lukkiutuu.
Abolitionismin taustalla on luonnollisestikin usein jonkinlainen vegaaniajatus, jonka mukaan eläinten hyödyksikäyttö tai vähintäänkin tappaminen on tuomittavaa. Tämä on täysin mahdollinen yksilöllisenä ratkaisuna. Itse en olisi mitenkään valmis luopumaan maailman keittiökulttuurin moninaisuudesta pelkän kasviskeittiön hyväksi, mutta asiassa on vakavampikin puoli. Mikäli maailman väestö kasvaa hallitsemattomasti, tällä vuosisadalla tulevat mahdollisesti fataalin tärkeiksi HYÖNTEISISTÄ saatavat ravintolähteet, joita etelän maissa käytetään jo nytkin. Hyönteisten biomassa maapallolla on valtava, ja vegaaniajatus mielestäni tarpeettomasti torjuu niiden käytön.
Mutta tässäkin asiassa vegaani ja reformisti voisivat olla samaa mieltä siitä, että lihankäyttöä voisi VÄHENTÄÄ ja kasvissyöntiä lisätä. Eläimistä saatuja nahkoja mm. voitaisiin enenevästi korvata keinotekoisilla, kuten pitkälti onkin jo tapahtunut. Mikäli vegaani vastustaa lisääntyvää hyönteisten syömistä, on hän mielestäni taantumuksellinen :)
Teollismaiseen eläintuotantoon siirtyminen on valtaosin johtanut eläinten aseman heikkenemiseen ja kärsimyksen lisääntymiseen. Tämä lisääntyminen on usein jäänyt huomaamatta, välinpitämättömyyden ja tietämättömyyden takia. Eläinsuojeluliikkeen ansio on, että se on kiinnittänyt huomiota tähän ei-välttämättömän kärsimyksen tuottamisen muotoon ja osoittanut tien, jota käymällä sitä voidaan ainakin vähentää.
parhain terveisin
Tapani Hietaniemi
Kohti eettistä eläinten pitoa!