Kirjoittajan mukaan: Matti.Vaittinen_miUku_uta.fi
Päiväys: 27.01.2005 14:46
Tapani Hietaniemi:
>
> Hegelin mukaan luonto on ideasta vieraantunutta henkeä, yhteiskunta
> luonnosta vieraantunutta henkeä, marxismin mukaan ihminen
> on vieraantunut luonnosta, työnsä tuloksesta ja lajiolemuksestaan
> jnpp. Nämä väitteet eivät oikeastaan tarkoita juuri mitään,
> lähinnä sitä, ettei Marx pidä yhteiskunnasta sellaisena kuin
> hän sen näkee. Samoin tässä "vieraantumisen" jättiprosessissa
> kaikki maailman asiat ovat lopulta "vieraantuneita", joten
> kritiikin välineenä jonkin asian väittäminen "vieraantuneeksi"
> on mielestäni arvoton.
>
Asia selvä, tuon olet nyt sanonut. Aiemmin kuitenkin lisäksi sanoit samaan hengenvetoon, että olemme kaikki luonnosta vieraantuneita kulttuurin vuoksi. Minä vastasin siihen toteamalla, että minä en katso olevani luonnosta vieraantunut. Tämä voi olla kova väite (jonkun mielestä). Riippumatta siitä, onko vieraantumisen käsite menettänyt sisältönsä marxilaisessa viitekehyksessä, uskon, että vieraantuminen luonnosta on hyvin monien ihmisten kohdalla silkka tosiasia. (Vrt. mitä Hannu Raittila on "ylevin antamien tietojen mukaan" kirjoittanut, vrt. myös Rosa Meriläisen haastattelu viime kevään Imagessa.) Marx on (kuulemma) sanonut, että ruumis on kuitenkin aina osa luontoa. Sanoisin, että moni ihminen on myös ruumiistaan vieraantunut. Toki on myönnettävä, että "yleinen luonnosta vieraantuminen" on liukuva, sillä kukaan, joka nyt ulos joutuu menemään asioitaan toimittamaan, ei ole täysin luonnosta vieraantunut.
Mutta puhe olikin siitä (edellisissä viesteissä), että mikä on "luontoihminen"? Määrittelisin asian niin, että "luontoihminen" on sellainen yksilö, joka nauttii luonnossa olemisesta riippumatta siitä, minkä takia sinne menee. Moni tekee työtä "luonnon helmassa" (vrt. metsurit tai metsäkoneyrittäjät). Entisajan metsuri oli kuitenkin "lähempänä luontoa" kuin nykyajan metsuri, joka metsäkoneen hävittäjän ohjaimistoa muistuttavassa hytissään puunkaatoa suorittaa. Tämä ei ole "arvoladattu väite" vaan silkka tosiasia. Aivan vastaavasti polkupyoräilijä on lähempänä luontoa kuin tila-autossaan metsätiellä hirviä tutkaileva metsästäjä. Tekniikka ja laitteet (esim. kulkuvälineet) kehittyvät nopeasti mutta kuitenkin riittävän hitaasti siten, että emme huomaa miten niiden parantuva mukavuus subtiilisti vähitellen vie meitä poispäin luonnosta kohti "olohuonemaista" mukavuusaluetta, millä haluamme pysytellä - jopa ulkona liikkuessa. Tämä on tosiasia.
Lopuksi vielä parisen sanaa Linkolasta, jos sopii.
Linkola kirjoitti jossain artikkelissaan kauan sitten, että ei hänelle viime kädessä esim. lintujen tarkkailu ja niiden lukumäärien tai käyttäytymisen havainnointi ole kovinkaan tärkeää. Linkola kirjoitti, että hänelle "lintujen bongaus" on ainoastaan tekosyy mennä luontoon (ja viettää siellä mahdollisimman paljon aikaa). Luonto sinänsä ja siellä oleminen ovat siis Linkolalle ensisijaisia, kaikki muu on jo toisarvoista. Tämä on minulle avain Linkolan ajatteluun ja luontokäsitykseen. "Luontoihminen" minun mielestäni reagoi silloin (hyvinkin voimakkaasti) kun "hänen" luontoaan tuhotaan, sillä tuolloinhan hänen olemiseltaan viedään pohjaa ja edellytyksiä, hänen subjektiaan riistetään. Linkolan tapauksessa tästä on seurannut melkoinen "Kullervon kirous" (vrt. Gallen-Kallelan tekemä taulu!), ja jota Hietaniemi ei lakkaa muistuttaa pitämästä fasistisena. Tällöin kuitenkin Hietaniemi omien dialogin pelisääntöjensä mukaisesti (Goodwinin laki) myöntää keskustelussa hävinneensä, ennen kuin se on alkanutkaan.
Yst. terv.
Matti Vaittinen