Kirjoittajan mukaan: Mikko Niskasaari (mikko.niskasaari_miUku_kolumbus.fi)
Päiväys: 17.01.2006 0:29
Kerttu Loukola kirjoitti taannoin Nato-intoilijoista (9.1.2006).
Hän esitteli Markku Salomaa -nimisen skribentin näkemyksiä.
Salomaa oli lausunut mm. näin:
" Suomi kypsyy Nato-jäsenyyteen pian ensi vuoden eduskuntavaalien
jälkeen, arvioi Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiön tutkija,
valtiotieteen tohtori Markku Salomaa".
"Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa Salomaa
arvioi, että ylipäällikön on nopeasti vaalien jälkeen tehtävä
ratkaisuja, koska puolustusvoimien määrärahat eivät riitä kaikkeen;
asehankintoihin, yleiseen asevelvollisuuteen ja koko maan
puolustamiseen. Kahdesta osiosta on tingittävä".
"Salomaan mukaan vain Nato voi paikata syntyvän turvallisuusvajeen".
"Suomi tarvitsee Salomaan mielestä myös Naton turvatakeet voidakseen
ottaa osaa Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin, koska niillä mennään
koviin kriiseihin."
Tämä Markku Salomaa esitelee itsensä perusteiden suhteen.
Salomaan lempifoorumeita on Sotilasaikakauslehti, jossa Salomaa ilmoittaa ammatikseen "toimii Ulkopoliittisen instituution [tms] johtokunnassa". En ole koskaan nähnyt Salomaan kertovan SAL:ssa, enkä missään muuallakaan - yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
Tosielämässä Salomaa on Rakennustyöväenliiton julkaiseman Rakentajalehden päätoimittaja. Kuinka paljon hän käyttää aikaansa tähän, ei ole minun tiedossani. Toimituksem mukaan hän pinnaa töistään.
Rakennustyöväenliitto on vasemmistoliiton sekä kaikkein kovin, että suurin linnake SAK:ssa. Liitto suhtautuu perin nihkeästi Nato-jäsenyyteen, mutta Markku Salomaan sivutoimiin "ulkopoliittisen instituution" tms. toimijana ja Nato-äänitorvena on suhtauduttu kärsivällisesti. Rakennusliitto ottaa siitä täydet pisteet sananvapauden kunnioittamisesta. Salomaa itse ottaa kaikki mahdolliset miinuspisteet huijaamalla yhteiskunnallisen asemansa.
Mutta mitä tulee Salomaan auktoriteettiin Nato-kysymyksessä, sen
kiistän jytkästi. Salomaan väitteet edustavat suorastaan klassista
"olemme eri mieltä kuin isäni" -linjaa, joka sopii murrosikäiselle,
mutta tuskin yli 15-vuotiaalle. Perusteet Nato -liitokselle ovat
jääneet esittämättä, innokkaista yrityksistä huolimatta, Salomaan
SAL-artikkeleissa ja Loukolan mainitsemissa haastatteluissa.
Mikko Niskasaari