Kirjoittajan mukaan: Hannes Mantyranta (hannes.mantyrantaMIUKUsmy.fi)
Päiväys: 08.05.2003 12:12
Tervehdys!
Olisin pikkuisen kommentoinut Juha Janssonin (onkohan se se nimi?) ja Pekka Raukon eilista metsä- ja paperikeskustelua. En ihan tarkkaan tiedä, mitä itse kukin sanoi, mutta näin se ainakin jossakin vaiheessa meni:
> > > Eiköhän prosessien muuttamisella enemmän energiaa kuluttaviin ole
> joitain
> > > hyötyjäkin - saatava tuote on paremman laatuista jolloin
> sille löytyy
> > > paremmin markkinoita ja siitä saadaan parempi hinta.
> >
> > Tuote ei ole parempilaatuinen ja sen jalostusarvo on matalampi kuin
> enemmän sellua sisältävien hienopapereiden.
Paperia tehdään asiakkaan tarpeisiin. Yhtä paperia syntyy yhdellä tavalla ja toista toisella tavalla. Esimerkiksi mekaanisen massan, siis sen, joka kuluttaa paljon energiaa mutta "säästää" puuta, ominaisuudet ovat tietynlaiset. Paperin laatu kuitenkin syntyy kun sekoitetaan erilaisia massoja keskenään. Massojen valinta on siis sama kuin paperin laadun valinta.
> > Hyöty tulee tietysti siitä, että säästetään kallista raaka-ainetta
> käyttämällä enemmän kustannusten ulkoistamisen vuoksi
> edullista energiaa.
>
> Eli siis hyöty ja syy on olemassa? Säästetään puuta energian
> kustannuksella.
> Minähän ajoin takaa juuri sitä, että syy enemmän energiaa käyttävään
> vaihtoehtoon on olemassa - se säästää metsiä. Olin vain erehtynyt syyn
> suhteen. :-)
Jos sanois näin, että kun on keksitty, millaista paperia asiakas haluaa, niin aletaan miettiä, miten se voitaisiin tehdä järkevimmällä tavalla. Ei kuitenkaan voi sanoa, että käyttämällä enemmän energiaa pyritään säästämään puuta tai päinvastoin. Mitä tehdään, on seurausta siitä, mitä asiakas haluaa.
Olen itsekin joskus sanonut, että ydinvoima säästää metsiä, koska mekaanista massaa valmistettaessa saanto on 90 prosenttia - eli siis tonnista puuta tulee 0,9 tonnia massaa, kun taas sellussa saanto on esimerkiksi vähän alta 0,5, ja se, mikä "jää yli" poltetaan, ts, muutetaan energiaksi. Mutta tämä on kyllä tietenkin pelkkä vitsi, tosiasiassa mekaanisen massan teko ei ole vähentänyt puun käyttöä, vaan lisännyt puusta saadun massan määrää. Toisaalta olen sitä mieltä, että sinällään mitään ei pitäisi polttaa, jos siitä voi tehdä tavaraa, mikä on esimerkiksi ympäristöliikkeen ylistämän Euroopan unionin pakkausdirektiivin ja jätteiden käsittelyn yleensäkin, henki.
Mikä sitten pn pidemmälle jalostettua, on minusta aika pitkälle makuasia(kin). Jos joku tarvitsee sanomalehtipaperia, hänelle hienopaperin jalostusaste on nolla, koska hän ei sitä tarvitse. Objektiivinen mittari, vaikka ei kovin hyvä, voisi olla esimerkiksi kilohinta. Ja se on kyllä selvä, että kun verrataan Suomessa harjoitettavaa paperinjalostusta, niin meillä - tälläkin mittarilla mitattuna - tehty paperi on pidemmälle jalostettua kuin kilpailijamaissa. Tavallaan tämä on järkevääkin: esimerkiksi edullisen kilohinnan sanomalehtipaperia voi tehdä kierrätyskuidusta, mitä tietenkin syntyy eniten siellä, missä paperiakin kulutetaan eniten, kuten Keski-Euroopassa.
Suomi on esimerkiksi ainoa maa, missä osataan tehdä teollisesti paperia haavasta. Se on myös parempaa siinä mielessä, että saadakseen samat laatuominaisuudet, kuten läpinäkymättömyys (opasiteetti), muista massoista pitää tehdä jotakuinkin 25 prosenttia paksumpaa kamaa. Ja tämä tietenkin säästää paitsi raaka-ainetta, myös energiaa ja tilaakin kaikissa paperin ja paperituotteiden kuljetusvaiheissa.
> > > > Sellupohjainen paperiteollisuus on käytännössä
> energiaomavaraista.
> Siitä
> > > ei ole mitään syytä luopua, vaikka määrää voidaan
> tietysti rajoittaa
> > > sellaiselle tasolle, että luontomme sen kestää.
> > >
> > > Jälleen olemme periaatteessa samaa mieltä. Avainkysymys onkin tuo
> mainittu
> > > taso.
Siitä ei ole syytä luopua, jos asiakkaat tarvitsevat sen tuotetta. Jos eivät tarvitse, siitä luovutaan, se on varmaa.
Mutta luonnon suhteen kysymys ei ole pelkästään määrästä, vaan metsän kasvatuksen laadusta. Metsää voidaan hoitaa monin tavoin. Avainkysymys nimenomaan ei ole taso, vaan kokonaisuus, joka syntyy laadusta ja määrästä.
> > Aivan. Sopivaan "tason" määrittämiseen ei ole olemassa
> oikeaa faktaa, vaan
> se on puhtaasti arvokysymys. Ekosysteemiä voidaan toki
> vaurioittaa niin
> vakavasti, että edellytykset ihmistenkin elämälle katoavat. Useimmille
> "oikea" luonnonsuojelun taso on kuitenkin tätä rimaa selvästi
> ylempänä,
> mutta korkeutta ei voi faktojen avulla määrittää.
Metsässä on kysymys uusiutuvasta luonnonvarasta. Metsän käyttö tietenkin muuttaa - tai jos halutaan, vaurioittaa - luontoa. Uusiutuvan luonnonvaran osalta tämä ei kuitenkaan ole oleellista, vaan oleellista on se, pystyykö luonto tai pystyvätkö luonto ja ihminen yhdessä hoitamaan asiat niin, että tämä vaurio ei ole peruuttamaton.
Meillä nähdään esimerkiksi säännöllisesti kirjoituksia siitä, että nykymenolla metsät tuhoutuvat. Jos näin olisi, on aihetta kysyä, kuinka meillä voi olla metsää, kun kuitenkin kaikki Suomen talousmetsät on hakattu nurin ainakin kertaalleen viime sotien jälkeen ja huomattavasti rajummin menetelmin kuin nyt. Voi myös kysyä, että jos nykymeno hävittäisi metsät, niin miksi nimenomaan nykyisen metsän kasvatustavan aikana (siis noin vuoden 1900 jälkeen) metsien puumäärä on noussut 1500 miljoonasta kuutiosta 2000:een - vaikka menetimme sotien jälkeen kymmenesosan tuottoisimmista metsämaistamme Neuvostoliitolle. Tämän seurauksena metsiemme puumäärä on nyt suurempi kuin vuonna 1800 (mistä se muuten laski silloisen ryöstöhakkuun takia mainittuun 1500 miljoonaan kuutioon vuonna 1900).
Sitten jompi kumpi sanoi, että
> Minusta tuo kuulostaa aika kummalliselta - että sopivan (ts. luonnon
> kestämän) tason määrittämiseen ei ole faktaa, vaan että se on
> arvokysymys.
mutta jatkoi vähän ajan päästä, että
> On kyse sitten siitä, että se taso on "luonto pysyy täysin
> luonnontilaisena", "mikään eliölaji ei kuole sukupuuttoon" tai "x %
> eliölajeista saa kuolla sukupuuttoon", niin varmastikin tuo taso olisi
> tarpeellisen tietämyksen saavutettua mahdollista määrittää.
> Arvovalinta
> kylläkin on, mikä se tavoiteltava tai hyväksyttävä (esim.
> edellämainituista)
> taso on.
Niin juuri. Kyse on nimenomaan arvovalinnasta. Vasta sen jälkeen, kun arvovalinta on tehty, alkavat asiat, joista voidaan periaatteessa ja esimerkiksi tutkimuksellisin keinoin päästä yhteisymmärrykseen.
> > > > Kysehän ei oikeasti olekaan suuremmasta määrästä
> perusteollisuutta,
> vaan
> > > ainoastaan tuotannon energiaintensiivisemmästä
> rakenteesta, eli toisin
> sanoen
> > > mm. siirtymisestä kemiallisesta massasta mekaaniseen massaan.
> > >
> > > ...eli korkeampaan jalostusasteeseen ja laadukkaampiin
> tuotteisiin.
> >
> > Ei, vaan matalampaan jalostusasteeseen ja bulkkituotantoon, jonka
> kannattavuus perustuu luonnonvarojen riistoon.
Paperin tuotanto Suomessa ei ole bulkkituotantoa. Massaa, kuten sellua taas on tehtävä, jos haluaa tehdä nykymenetelmin paperia.
Mutta pitäisikö paperia sitten jalostaa pidemmälle kuin nyt? Toki. Esimerkiksi likimain kaikki etiketit ovat nykyään tarrapaperiteollisuuden tuotteita. Kohta niihin liitetään myös "äly". Lisäksi niiden kaikki ainesosat ovat nykyään kierrätettäviä, siis paperinkeräyksessä. Mutta siihen suuntaan paperiteollisuus tuskin lähtee, että se alkaisi jalostaa paperia siten kuin sen nykyiset asiakkaat, eli tekemään paperista vaikka nyt aikakauslehtiä. Voisi kuitenkin ajatella, että paperinjalostuksen lopputuote on tavallaan hyvin älykäs, ainakin jos se teksti, mitä sille painetaan, on vähänkään viksua...
> > Metsäsektorin suora ja epäsuorat työllistäminen on ollut jatkuvassa
> jyrkässä laskussa. Kun sen omistuskin on suurelta osin
> siirtynyt rajojemme
> ulkopuolelle, ovat koko alan positiiviset yhteiskunnalliset
> vaikutukset
> vähentyneet rajusti.
Ei muuten pidä paikkaansa.
Ensinnäkin, vuoden 1995 jälkeen metsätalouden työpaikkamäärä on noussut vuoteen 2000, ei paljon, mutta kuitenkin, tarkemmin sanottuna 0,8 prosenttia. Massa- ja paperiteollisuuden työpaikkamäärä on laskenut 3,2, mutta puutuoteteollisuuden on noussut 6,6 prosenttia. Edes viimemeinittua lukua ei minusta voi luonnehtia jyrkäksi, vaikka se onkin suurin, ja sitä paitsi osoittaa nousua.
Omistuksesta taas, toki kolmen suuren firman omistus on siirtynyt paljossa ulkomaille. Mutta tästä nyt ei mitenkään seuraa, että niiden yhteiskunnalliset vaikutukset Suomessa olisivat edes muuttuneet, vaan muutokset, jos niitä on, seuraavat omaksutusta globaalista strategiasta - jonka tosin on näistä kolmesta omaksunut vain kaksi. Toisaalta kaikkien kolmen suuren yrityksen ylin johto on valtaosin suomalaisissa käsissä, ja se on erittäin merkittävää silloin, kun yritysten omistajat ovat institutionaalisia.
Lisäksi puun myyntituloista jokseenkin 1,8 miljardia euroa vuodessa menee joka vuosi valtaosin laajalle maaseudulle.
Ja vielä: meillä on kymmeniä alueellisia ja paikallisia sahoja, jotka ovat erittäin merkittäviä työllistäjiä. Otan vaan yhden esimerkin, joka tyrmää täysin ylläkuvatun väitteen positiivisisten vaikutusten katoamisesta. Kuhmo Oy:n vuotuinen laskutus on kertaluokkaa 50 miljoonaa täysin omillaan kannattavaa euroa. Kun taas valtion Kuhmoon kaatamat rahat, kuten eläkkeet, työttömyyskorvaukset ja muut vastaavat menot, ovat 30 miljoonaa euroa. Repii siitä! Tällaisia sahoja meillä on kaikkialla maaseudulla.
Hannes Mäntyranta
(Ja ettei jäisi epäselväksi: työpaikka on Suomen Metsäyhdistys)