Re: Enestam rantoja tuhoamassa

---------

Kirjoittajan mukaan: MN (mlnMIUKUdlc.fi)
Päiväys: 12.05.2003 13:47



>>Kirjoittajan mukaan: Mikko Niskasaari (mikko.niskasaari_at_kolumbus.fi)
>>Päiväys: 12.05.2003 11:34
>

Östra Nylandin vakituisena asukkaan totean olevani äärimmäisen kyllästynyt rantaruottalaisten privat område -kyltteihin ja susikoiran kuviin.

Toissa kesänä tein hieman runsaan 70 kilometrin pyöräretken pääosin Porvoon seudun rannikolla. Iltapäivällä löysin yhden kunnan omistuksessa olevan venesataman, joka oli kapeimmalta kohdaltaan mitaten noin 20 metrin levyinen pläntti. Ajattelin, ettei nyt tässä sentään viitsi uimaan ruveta (se oli kartoissa merkitty uimismahdollisuutta kuvaavalla merkillä). Mitään muita julkisia uimarantoja ei reitille sitten osunutkaan.

Hämäläiset yrittivät 60-luvulta 80-luvulle jäljitellä hurrien rantamökkiprojekteja. Sen tuloksena Mallasvedeltä ylöspäin lähtevien vesireittien vapaat yöpymispaikat vähenivät merkittävästi (ja samalla myös paikallisten laaja kiinnostus veneretkeilyyn). Viime vuosina pahimmat pikkuluotojen rakentajat on siellä päin saatu kuriin ja jokunen teltanpaikka sentään on jäänyt jokamiehenoikeuksillekin.

Enestamin jälkeenjääneet puheet tässä asiassa olisivat sopineet Kekkosen Suomeen. (NATO-kysymyksessä hän osoitti elävänsä Mannerheimin aikaa.)

M.Nieminen




Paluu Ylevin alkusivulle