Metsataloudessa kilpailun vapauttamisen aika

---------

Kirjoittajan mukaan: Hannes Mantyranta (hannes.mantyrantaMIUKUsmy.fi)
Päiväys: 13.05.2003 9:44



Moi!

Pekka Raukko kirjoitti, että

> Eikö ole kohtuullisen selvää, että perustelu on todellakin
> ollut väärä.
> Eihän rodunjalostusta voi harjoittaa karsimalla pois nuoret,
> keskenkasvuiset yksilöt, eikä suurten puiden varjossa
> hidastuva kasvu tietenkään kerro puun heikosta perimästä.

Ajatus onkin ollut, että suurimmat puuyksilöt jätetään siementämään uutta sukupolvea, ja että suurimmat ovat niitä, jotka ovat pärjänneet parhaiten.

> Tämä on käsittämätön ajatuskulku. Jos vanha metsä hakataan,
> se samalla tuhotaan. Siitä huolimatta, että mikäli alueen
> annettaisi olla rauhassa runsas sata vuotta, siinä saattaisi
> taas olla vanhaa metsää.

Niin mutta minä en kirjoittanutkaan vanhasta metsästä, vaan alikasvoksesta.

Hannes




Paluu Ylevin alkusivulle