Re: Metsataloudessa kilpailun vapauttamisen aika

---------

Kirjoittajan mukaan: Hannes Mantyranta (hannes.mantyrantaMIUKUsmy.fi)
Päiväys: 13.05.2003 12:52



Tervehdys!

Ensin minä ja sitten Pekka Raukko kirjoitettiin, että

> > Ajatus onkin ollut, että suurimmat puuyksilöt jätetään
> siementämään uutta
> > sukupolvea, ja että suurimmat ovat niitä, jotka ovat
> pärjänneet parhaiten.
>
> Aivan, mutta ajatushan on ollut niin heikolla pohjalla, että
> siihen on tuskin tosissaan uskottu edes metsätaloudessa.

No, en tiedä, onko ollut ja onko syytä vai ei, mutta minun käsitykseni kyllä on, että tähän asiaan on uskottu ja uskotaan edelleenkin erittäin lujasti.

> Tosiasiassa nykyinen metsätalous uudistaa huomattavan osan
> metsistä niin, että uudesta sukupolvesta eivät vastaa edes
> nämä ikänsä perusteella valikoituneet suvunjatkajat, vaan
> hakkuuaukkoon istutetaan kokonaan luonnonvalinnan ohittaneita taimia.

Anteeks nyt vaan, mutta Metsäntutkimuslaitoksen tutkijoiden mukaan melkein 80 prosenttia Suomessa tälläkin hetkellä kasvavista puista on luontaisesta syntyneitä. Se tahtoo sanoa, että luonto uudistaa paitsi ne metsät, joissa se on ihmisen tarkoituskin, myös merkittävän osan viljelymetsistä.

> Ja minun tarkoitus oli ainoastaan analogialla valaista, että
> logiikkasi on vähintäänkin erikoista - siis että hävittäminen
> ei ole hävittämistä, mikäli hävitetyn tilalle kasvaa aikanaan
> uutta (joka tosin edelleenkin valtapuustoa pienempänä, eli
> geneettisesti heikkolatuisena, hävitettäisi uudelleen).

Mutta analogia oli huono. Jos vanha metsä kaadetaan, kestää tosiaankin kauan, ennen kuin paikalla kasvaa uudelleen vanha metsä. Mutta jos alikasvos tuhotaan, uuden syntyminen vie muutamia vuosia.

Hannes




Paluu Ylevin alkusivulle