VS: EU ja vihrea turvallisuuspolitiikka

---------

Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyrantaMIUKUsmy.fi)
Päiväys: 19.05.2003 9:32



Moi!

Tapani kirjoitti, että

> "Valintamyymälä" ja "känkkyrä" eivät ole minusta kovin
> analyyttisia käsitteitä, joten en oikein tiedä, olenko
> samaa vai eri mieltä kanssasi.

Minusta valintamyymälä-käsite, jonka sensaatiomaisesti kehitin tähän tarkoitukseen ihan itse ja omin pikku kätösin, on tässä asiassa parempi käsite kuin osasin kuvitellakaan, nimittäin kuvaamaan sitä, mitä luulen Yhdysvaltain hallinnon ajatelleen Nato-yhteensopivista maista ennen Irakin sotaa. Ja se reaktio taas, mikä heillä on ollut, kun jotkut maat eivät ole olleet edes ostettavissa, se on muistuttanut minusta nimenomaan analyyttisyydessään känkkyräksi nimittelyä.

> Olen edelleen sitä mieltä, että pysähtyneeseen junaan
> nousevat vain asunnottomat piruparat. Baltian maat
> antavat itsestään tässä suhteessa hieman
> arvelluttavan kuvan ;-)

Vertauksia jatkaakseni, minusta juuri se, että ne hyppäävät junaan, osoittaa, että se ei ole pysähtynyt. Pikemminkin sanoisin, että niillä kiskoilla, mitkä NATO on valinnut, pääteasema on jo näkyvissä.

Mutta täytyy sanoa, että minua vähän yllättää tämä Tapanin julistuksen varmuus, että vihreät ovat NATO-yhteensopivuuden ja sen laajentamisen puolesta. Siis en mä sitä, että tuollainen linja välttämättä huonokaan olisi, mutta ennakkoluulotonta linjaa se kyllä osaltaan osoittaa, varsinkin jos linjalla on ns. virallinen hyväksyntä.

Hannes




Paluu Ylevin alkusivulle