Re: VS: EU ja vihrea turvallisuuspolitiikka

---------

Kirjoittajan mukaan: thietaniMIUKUmappi.helsinki.fi
Päiväys: 19.05.2003 9:41



Zitat von Hannes Mäntyranta <hannes.mantyrantaMIUKUsmy.fi>:

> minua vähän yllättää tämä Tapanin julistuksen
> varmuus, että vihreät ovat NATO-yhteensopivuuden ja sen
> laajentamisen puolesta. Siis en mä sitä, että tuollainen
> linja välttämättä huonokaan olisi, mutta ennakkoluulotonta
> linjaa se kyllä osaltaan osoittaa,
> varsinkin jos linjalla on ns. virallinen hyväksyntä.

Kuten sanoin, Osmo Soininvaara on sanonut niin julkisuudessa ja vihreiden kokouksissa. En ole varma, onko tällaista kannanottoa millään tasolla, veikkaisin, että ei ole, vaan kyseessä on ns. puoluejohdon linjaus.

Kaikki vihreiden vanhat turvallisuuspoliittiset kannanotot ovat tällä hetkellä vanhentuneet, kun maailmantilanne on äkisti heilahtanut USA:n liittoutuman laittoman sodan ja Euroopan puolustuksen uudelleen järjestymisen johdosta.

Vanhat kannanotot ovat toki "voimassa" ennen kuin uusia esitetään, mutta uusia kirjoitetaan juuri kuumeisesti viikonlopun puoluekokousta ja ensimmäisiä puoluehallituksen ja -valtuuskunnan kokouksia varten.

"Pitää olla yhtä radikaali kuin todellisuus itse" (Bertolt Brecht).

parhain terveisin
Tapani Hietaniemi
Vähemmällä rahalla enemmän turvallisuutta!




Paluu Ylevin alkusivulle