Kirjoittajan mukaan: Hannu Hyvönen (ekometsaMIUKUsci.fi)
Päiväys: 30.05.2003 23:20
Hannes Mäntyranta taitaa temppuilla syyttäessään minua uusliberalismista,
koettaessani osoittaa, että nykyinen metsätalous metsänomistajan kannalta on
huonoa ja kannattamatonta toimintaa.
Totta kai ymmärrän, että metsällä on muitakin arvoja kuin raha! Juuri sen ymmärtäminenhän on ollut toimintani yksi liikkeelle paneva voima.
Ekometsätalouden mallissa terveet ja monimuotoiset metsät ovat perusta terveelle ja monimuotoiselle metsätaloudelle. Nykymallissa tuotetaan sairaita ja yksipuolisia metsiä epäterveen metsätalouden monopolisoituneille markkinoille. Tai ainakin pyritään tuottamaan, aina ei onnistuta, usein metsän luonto on vahvempi!
Olen asunut Savossa paluumuuttajana nyt nelisentoista vuotta. Joka päivä katselen metsää, kaikkialla missä se on mahdollista. Suurimmat otokset tulevat auton ikkunasta.
Juuri nyt metsät ovat kauneimmillaan. En voi olla ihastelematta vihreän eri sävyjä ja erityisesti koivun vihreää heleyttä. Tervehdin ilolla koivikoita, jotka ovat hämmästyttävän nopeasti peittäneet armeliaasti avohakattuja raiskioita.
Koivu on metsän äiti, opettaa Erkki Lähde, joka taisteli metsäntutkimuksemme mielettömintä ajatusta, koivun hävittämisen ideaa vastaa aikana, jolloin koivua raastettiin nurin jopa puskutraktoreiden väliin viritetyillä vaijereilla.
Metsäammattikunta, tutkijoiden johdolla, todellakin julisti sodan koivua vastaan, mutta se hävisi sen sodan. Jotakin sen sodan kaikuja olin kuulevinani Reijo Pankan perustelussa kalliille uudistamistouhuille. "Entä jos avohakkuulle olisikin kehittynyt aukkoinen hieskoivikko." Mielestäni tällaisessa lausahduksessa kuvastuu koko metsäajattelun perusvirhe: ekonomia ohittaa ekologian. Ja kun ekonomia ohittaa ekologian ei voida pitkän päälle toimintaa pitää ekonomisestikaan viisaana.
Hieskoivun ja rauduskoivun ekolokerot ovat hieman erilaiset. Hieskoivu menestyy kosteammalla ja turvepitoisemmalla maalla kuin kivennäismailla viihtyvä rauduskoivu.
Molemmat ovat kuitenkin pioneeripuita, jotka tulevat avoimelle alalla
ensimmäisenä, haavan, lepän ja pihlajan kanssa. Kaikilla näillä puilla on
omat ekolokeronsa pioneerivaiheessa. Näkee pihlajikkoja, haavikkoja,
lepikkoja mutta myös pienipiirteisempää sovittautumista, jossa kaikkiakin
näitä pääpioneeripuita on sekaisin.
Juuri tässä näkyy luontaisen uudistumisen yksi tärkeimmistä puolista:
pieneenkin kasvupaikkaan valikoituu siihen parhaiten soveltuva puu.
Lehtipuut parantavat maata. Avohakkuussahan tunnetusti huuhtoumat runsastuvat niin että maan viljavuus olennaisesti huononee. Lehtipuuvaihe luo humusperustaa tulevalle metsäekosysteemille. Leppä lisää typpivarojakin. Avohakkuiltahan katoaa sammalten mukana metsien luontainen ja vasta äskettäin löytynyt typpitehdas eli sammalten mikrosienet, uusi löydetty eliöryhmä, joka ilmeisesti tuottaa valtaosan metsän typestä.
En ole nähnyt sellaista lehtipuustoa, jonka suojissa ei nousisi mänty tai kuusi, maan laadun mukaan.
Meidän ei tule koettaa raivata kannattamatonta hieskoivua arvokkaampien
puiden tieltä.
Hieskoivu on omalla paikallaan metsässä se siihen paras puu.
Pihlajat ovat runsastuneet paljon. Nyt on kokonaisia pihlajametsiköitä, joissa voi halutessaan kasvattaa paitsi arvokasta pihlajapuuta mutta jotka myös tuottavat lähes vuosittain valtavan marjasadon linnuille ja ihmisillekin, jos marjoja haluttaisiin ja osattaisiin hyödyntää.
Lehtipuut nousevat niin nopeasti että kaikkinainen raivailu on aivan turhaa, suurimmaksi osaksi hukkaanheitettyä puuhaa. Let it grow!
Antero Kodiksen malli ja Erkki Lähteen malli on viisaampi. Mennään metsään sitten vasta kun sieltä on jotakin hakattavaa ja otetaan nuorissa metsissäkin ensimmäisenä pois ne isoimmat ja oksaisimmat. Seuraavassa sukupolvessa kasvatetaan jo tukkikoivua ja taas kun isompia otetaan kasvaa alta uutta tukkia kunnes alkaa kuusikkokin nousta, koivun seasta terveenä, hoikkaoksaisena ja suorana.
Näin minä menettelisin hieskoivikossakin, en lähtisi sitä kuuselle kalliilla rahalla uudistamaan.
Haavikossa, lepikössä ja pihlajikossa sama kulttuuri. Kyllä siihen sitten alle havupuutakin nousee, samalla kun korjaa lehtipuuvaiheen puusatoa.
Tätä nykyä miellän, lehtipuustojen inspiroimana, että jatkuvan kasvatuksen mallissa voisikin olla mukana suuren kierron sykli, jossa noin parinsadan vuoden välein metsälle annettaisiin suurempi väljennys ja synnytettäisiin lehtipuuvaltaisia metsiä. Tämä voitaisiin toteuttaa hakkuilla, joissa jätettäisiin harvahkoon siemenpuustoon kaikkia metsästä löytyviä puulajeja. Ymmärrettävästi tällaiseen tilanteeseen tultaisiin asteittain, jotta valitut siemenpuut valmistuvat avoimempaan asentoon.
Koivikot ovat nyt kauneimmillaan. Kiitos avohakkuiden ja kiitos metsäammattilaisten koivunhävityksen epäonnistumisen!
Omalta osaltani lopetan metsäinttämisemme vihreiden listalla tähän, tällä erää. Kiitoksia keskustelukumppaneille.
Hannu H