Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyranta_MiukU_smy.fi)
Päiväys: 30.04.2004 11:01
Moi!
Jouni Lundqvist heitti:
> Heitänpä tässä kysymyksen (taas kerran) Hannes Mäntyrannalle.
> Eli voisiko olla niin, että myös Suomen puuyhtiöillä on joku
> vastuu Karjalan metsien huonosta kohtelusta. Ja tietysti
> mutkan kautta myös meillä kuluttajilla (kuten myös sademetsistä).
No niillä on tietenkin vastuu siltä osin mitä ne tekevät ja mihin ne voivat vaikuttaa. Nehän ovat tehneet Karjalassa paljon sellaista, mihin meillä ei ole totuttu, esimerkiksi rakentavat kouluja ja teitä.
Venäjällä toimivien suomalaisyhtiöiden ongelma on, että länsimaiset ihmiset ja erityisesti ympäristöjärjestöt vaativat niiltä sellaista, mitä venäläiset eivät niiltä hyväksy. Hyvä esimerkki on suomalainen hakkuutapa. Se säästää ympäristöä huomattavasti enemmän kuin venäläinen, mutta sitä ei saa Venäjällä harjoittaa, sen kieltää laki. Venäjän lain mukaan esimerkiksi metsään ei saa hakkuun jälkeen jäädä yhtään puuta pystyyn eikä kaadettua maahan, ja jos jää niin sakkoa tulee. Esimerkiksi säästöpuita on onnistuttu jättämään joissakin kokeiluhankkeissa, ei yleisesti.
Venäjällä ei myöskään kannata mennä elvistelemään suomalaisella metsänhoidolla, sillä he katsovat osaavansa tämän homman itsekin. Venäjän metsänhoidon perinne onkin selvästi pitempi kuin Suomen, ja myös monessa mielessä korkeatasoinen. Metsässä se ei kuitenkaan aina välttämättä näy.
Toinen asia on, että suomalaista teollisuutta syytetään vuoron perään siitä, että se maksaa puusta liikaa, jolloin paikallisella teollisuudella ei ole varaa kilpailla hinnoilla, ja siitä, että se maksaa liian vähän, eli maksaa alihintaa. Tosiasiassa teollisuus maksaa maailmanmarkkinahinnan, mutta se maksaa se Free on Border, niin kuin kansainvälinen termi ja myös käytäntö on, siis rajalla. Puun myyjä maksaa tästä rahasta myös kuljetuskustannukset hakkuupaikalta rajalle, mistä johtuen puun myyjälle ei tietenkään jää tätä määtää käteen varsinkin nyt kun Venäjällä peritään kuljektuksista oikea hinta.
Ja miten se totuus sitten on, niin se on ainakin niin, että valtaosa Venäjältä tuodusta puusta on koivua, jolle maan omalla teollisuudella ei ole käyttöä, eikä sellaista ole tiettävästi suunnitteillakaan.
Suomalaisia on myös syytetty siitä, että raha menee vääriin käsiin. Tähän on kuitenkin aika vaikea vaikuttaa muuten kuin pysymällä pois. Se tahtoo olla niin, että puusta maksetaan puun muujälle ja myyjä tekee rahalla mitä tykkää. Jos tätä ei hyväksy, kaupat saattavat jäädä tekemättä. Teollisuus on kuitenkin tehnyt paljon työtä päästäkseen kontaktiin asianmukaisesti toimivien yhteistyökumppaneiden kanssa.
Mutta nyt heitän takaisin Jounille: jos vastuuta kuuluu (tämän lisäksi) kantaa, mitä se voisi sinun mielestäsi olla?
Hannes