Re: Soininvaaran ehdotus

---------

Kirjoittajan mukaan: thietani_miUku_mappi.helsinki.fi
Päiväys: 14.02.2005 11:38



Zitat von Mikko Niskasaari <mikko.niskasaari_miUku_kolumbus.fi>:

> onko Soininvaara todella tehnyt Vihreän
> liiton puoluevaltuuskunnassa HS:n väittämän
> esityksen

Soininvaara sanoi dokumenttien mukaan puoluevaltuuskunnassa: "Väestön ikääntyminen tuo hyvinvointiyhteiskunnalle vaikeita haasteita. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Pentti Vartia toi omalla persoonallisella tavallaan kolumnissaan esille huolensa siitä, että kauaskantoisten päätösten tekeminen vaikeutuu, jos äänestäjien enemmistö alkaa olla ikäihmisiä. Amerikkalaisen taloustieteen nobelistin lääke ei oikein sovellu pohjoismaiseen demokratiaan. Keneltäkään ei voi äänioikeutta viedä. Vartian huoli on sinänsä aiheellinen. Ratkaisu löytyy kuitenkin päinvastaiselta suunnalta. Sen sijaan, että viedään keneltäkään äänioikeutta, annettakoon se niille, joilla sitä ei ole. Annettakoon vanhemmille oikeus äänestää alaikäisten lastensa puolesta. Näin vaaleilla ilmaistu tahtoi vastaisi paremmin koko väestön toiveita."

Soininvaaran ajatus on selvästi parempi kuin Hayekin (?) esitys äänioikeuden viemisestä eläkeläisiltä, ja paremmin heijastaisi väestön etuja pitällä tähtäimellä.

Ehdotuksesta seuraisi kuitenkin niin monia paradoksaaleja ja ei-toivottuja seurauksia, että en usko, että ääneen ajateltu idea nousee koskaan vihreiden vakavaksi poliittiseksi tunnukseksi.

parhain terveisin
Tapani Hietaniemi
tarkkana verkolla




Paluu Ylevin alkusivulle