VS: inkeriläiset

---------

Kirjoittajan mukaan: lauri.rantalainen_miUku_suomi24.fi
Päiväys: 20.02.2005 20:19



Hei taas!

Kun kirjoitin inkeriläisistä: " Minä kuulin niistä lapsuudessa samalla tavalla kuin kuulin sodan jälkeen Neuvostoliittoon viedyistä suomalaisista (kutsutaan niitä vaikkapa sotavangeiksi).",

niin Niskassari kommentoi: " Tämä täytynee ymmärtää siten kuin se on kirjoitettu, so. että Rantalainen väittää jotta NL:oon vietiin _sodan jälkeen_ suomalaisia, joita Rantalainen jostain syystä kutsuu sotavangeiksi (mitä he eivät tietenkään sodan jälkeen olisi voineet olla). Hän tarkoittaa näillä joitain muita kuin inkeriläisiä. Ketä nämä Rantalaisen väittämät ihmiset olivat, ja miten Rantalainen dokumentoi sensaatiomaisen väitteensä?"

Minä kuulin 70-luvulla Neuvostoliittoon kadonneista suomalaisista. Edelleen kuulin, että Kekkosta (UKK) informoitiin, ja hän oli tilanteesta vihainen, mutta ei voinut mitään. En ole tutustunut J. Suomen Kekkosen päiväkirjatutkimuksiin, enkä tiedä onko hän havainnut päiväkirjoista mitään näihin tapauksiin liittyviä merkintöjä.

Myöhemmmin 70-luvulla kuuntelin Kekkosta herkällä korvalla, ja tulkitsin tilanteen siten, että Kekkonen viittasi näihin tai joihinkin muihin tapahtumiin, koska hän vitsaili Neuvostojohtajien kanssa joidenkin suomalaisten poliitikkojen toimittamisesta Siperiaan. Kekkonen oli mainio ottamaan kipeitä asioita esille huumorin varjolla.

Niskasaari kaipasi dokumentteja. Hieman ihmettelen hänen kiinnostustaan. Ei kai kyseessä ole samanlainen "kiinnostus" kuin stalinisteilla 70-luvulla, jolloin ne irvailivat sillä, ettei Molotov-Ribbentrop-sopimusta tai Katyin-metsän murhia muka ollut olemassakaan, koska niistä ei ollut dokumenttia. Gorbatsov toi nämä hyvin tunnetut dokumentit lopulta esille.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto kaappasi suomalaisia sotilaita. Heitä tarkoitin kun puhuin "sotavangeista". Näistä tapahtumista on viime vuosina kirjoitettu mm. Sotainvalidit-lehdestä. En ole tallentanut kyseisiä artikkeleita, mutta Niskasaari löytää niitä jos haluaa.

Ihan uteliaisuuttani kysyisin Niskasaarelta, miksi Hertta Kuusisen mies (ja Valpon entinen pomo) Yrjö Leino pelkäsi, että Neuvostoliitto kaappaa hänet epäonnistuneen vallankumouksen vuoksi. Kai Leino suomalaisena oli ihan turvassa?

Palaisin vielä Inkeriläisiin. En usko, että suomalaiset, virolaiset tai inkeriläiset olisivat laajasti tienneet Stalinin vaatimuksista. Rauhanehto neuvostoliittolaisten palauttamisesta oli ihan kohtuullinen vaatimus - sehän ilmiselvästi liittyi sotavankeihin. Mutta virolaisten (ja inkeriläistenkin) tulkitseminen neuvostoliittolaisiksi oli Stalinin vaatimus. Pitää muistaa, että Suomi ei ollut tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon - eikä Suomi ollut tässä tulkinnassaan yksin.

Stalinin vaatimus oli niin huonosti tunnettu, että inkeriläiset tai virolaiset eivät arvanneet paeta maasta esimerkiksi suurhyökkäyksen aikana eikä heti rauhan jälkeenkään. Ja niin salassa tämä vaatimus pysyi, että Valpon oli helppo vangita ja kyyditä luottavaisia virolaisia Neuvostoliittoon. Tilannetta pahensi eräiden merkittävissä asemissa olevien suomalaisten toiminta Stalinin etäispesäkkeinä.

Aika ei vieläkään näytä olevan kypsä käsittelemään näiden hirviöiden rikoksia.




Paluu Ylevin alkusivulle