VS: Eräiden 'Vihreiden' äänestyskäyttäytyminen hämmentää

---------

Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyranta_miUku_smy.fi)
Päiväys: 01.02.2006 11:49



Moi!

Ja tähän Tapanin allaolevaan tahdon lisätä vain sen, että minusta Niinistön "eurooppalaistuva" Nato ja Halosen kanta, jonka mukaan erilaiseksi muuttuva tilanne tarkoittaa nimenomaan rauhanturva-Naton syntyä, eivät KÄYTÄNNÖSSÄ ja OLEELLISESTI eroa toisistaan juurikaan.

Mutta tästä saa toki olla eri mieltäkin.

Vielä sanoisin, että joskus on ollut vaikutelma, että Tapaninkin mainitsema Nato-optio ymmärretään niin (en tarkoita, että Tapani ymmärtää niin), että nyt, kun on rauhallista, Natoa ei tarvita, vaan jos tulee kriisi, niin liitytään sitten kun on se Nato-optiokin.

Tällainen on kuitenkin käsitykseni mukaan harhakuvitelma. Jos nimittäin tulee sellainen kriisi, jossa Natosta voisi olla Suomelle apua, Suomen Nato-hankkeet vain kärjistäisivät kriisiä, mistä johtuen uskon, että Nato ei jäsenyyttä hyväksyisi eikä silloin Suomikaan sitä hakisi.

Toisaalta, joku voi tietysti ajatella, että Nato haluaisikin kärjistää tilannetta. Mutta että Suomi haluaisi, sitä kyllä en usko, oli vallassa sitten millainen päättäjä hyvänsä.

Hannes Mäntyranta

> -----Alkuperäinen viesti-----
> Lähettäjä: thietani_miUku_mappi.helsinki.fi
> [mailto:thietani_miUku_mappi.helsinki.fi] Puolesta Tapani Hietaniemi
> Lähetetty: 1. helmikuuta 2006 11:36
> Vastaanottaja: Hannes Mäntyranta
> Kopio: YLEVI Mailing List
> Aihe: VS: YLEVI: Eräiden 'Vihreiden' äänestyskäyttäytyminen hämmentää
>
> Zitat von Hannes Mäntyranta <hannes.mantyranta_miUku_smy.fi>:
>
> > Niinistön ja Halosen Nato-kannat eivät ole mielestäni missään
> > oleellisessa mielessä erilaisia.
>
> Tässä kohtaa otan itselleni oikeuden olla eri mieltä.
>
> NIINISTÖN kanta oli se, että USA:n rooli on muuttumassa
> Natossa, ja siksi "eurooppalaistuvaan" Natoon liittymiseen
> tulee valmistautua, mahdollisesti jo "vuonna 2007" (Niinistö
> I kierroksella).
>
> VANHASEN ja HALOSEN kanta on, että tällaista kehitystä ei ole
> näkyvissä, ja siksi Natoon liittymistä ei pidä valmistella.
> Nato -optio on toki voimassa, jos tilanne muuttuu täysin erilaiseksi.
>
> CRONBERGIN kanta oli, että Nato on muuttumassa USA:n
> johtamaksi terrorismin vastaisen taistelun välikappaleeksi,
> ja siksi siihen ei tule liittyä.
>
> HIETANIEMEN kanta on se, että sekä Cronberg että Niinistö
> muuttavat toiveensa ja pelkonsa todellisuudeksi. Nato ei ole
> menossa kumpaankaan suuntaan, vaan se on Venäjän
> imperialismin vastaisen doktriininsa kadottanut järjestö,
> joka etsii nyt uutta suuntaa. Jos/kun juna joskus lähtee
> liikkeelle, kannattaa tilanne arvioida uudestaan. Kannatan
> siksi tasavallan presidentin ja pääministerin ulkopoliittista linjaa.
>
> parhain terveisin
> Tapani Hietaniemi
> "Olla samanaikaisesti varsinaissuomalainen juristi ja
> luxemburgilainen investointipankkiiri ja yrittää siinä
> sivussa puhua itsensä ihmisystävänä Jeesuksesta ohi
> vasemmalta ei ole hommana siitä helpoimmasta päästä."
> (Bisquit)




Paluu Ylevin alkusivulle