vihanlietsontaa

---------

Kirjoittajan mukaan: Kerttu Loukola (kerttu.loukola_miUku_taloverkot.fi)
Päiväys: 08.02.2006 18:20



Tanskalaisen lehden päätoimittaja tilasi joukon 'Muhammedia' esittäviä piirroksia (12 kpl) eri piirtäjiltä. Piirrokset olivat taiteellinen ja poliittinen taso oli vaihteleva. Joukkoon mahtui muutama, joka antaa ymmärtää, että islamilaiset ovat tolkuttomasti käyttäytyviä fanaatikkoja. Profeetta Muhammedin kanssa niillä oli aika vähän tekemistä, lehti rikkoi hyviä tapoja, muttei lakia vastaan.

Päätoimittajan pettymykseksi (?) piirrokset eivät aluksi aiheuttaneet juuri minkäänlaisia reaktioita.
Lopulta usean kuukauden kuluttua ilmaantui Gazassa pieni mielenosoittajajoukko, joka todennäköisesti ei ollut nähnyt koko kuvia mutta joka pitiä hyödyllisenä kohottaa profiiliaan huutamalla agressiivisia iskulauseita Tanskaa vastaan ja polttamalla lippuja.

Sitten saatiin koko älyttömyys liikkeelle. Pieni uskonnliinen lehti Norjassa oli myös julkaissut kuvat.
Jotkut lähtevät polttamaan lähetystöjä. Jotkut vaativat kauppaboikotteja Norjaa ja Tanskaa vastaan. EU maissa ilmaistaan 'tukea sananvapaudelle' ja muidenkin EU-maiden lehdissä julkaistaan noita vähemmän rakentavia kuvia. Tanskalaiset avustusjärjestöt vetäytyvät palestiinalaisalueilta. Venäläismielinen tsetseenijohtaja saa hyvän syyn kehottaa avustusjärjestöjä poistumaan myös Tsetseniasta. Pakistanissa ammuskellaan, ihmisiä kuolee. Eu ilmoittaa että tanskalaisten tuotteiden boikotti kohdistuu koko EUhun ja muitakin vastaavia kannanottoja esitetään.

Näinkö helppoa se on? Pieni juttu paisuu valtaviin mittasuhteisiin, Euroopassa vahvistuu kuva, että islamilaiset ovat järjettömästi käyttäytyviä fanaatikkoja, Lähi-idässä taas kuva, että eurooppalaiset yhtenä miehenä haluavat loukata ja sortaa muslimeja ja rienata pyhiä asioita. Joku tekee jossain vääryyttä jollekulle ja sitä käytetään vuorostaan perusteluna sille, että joku toinen tekee vääryyttä jollekulle toiselle toisessa paikassa..

Ketä tämä vahingoittaa? Euroopassa asuvia muslimeja, joihin kohdistuva
'turvallisuuspoliittinen' syrjintä luultavasti pahenee,
palestiinalaisia, joita Pohjoismaat ovat tukeneet muita enemmän, sodasta kärsineitä tsetseenejä, tanskalaisia työntekijöitä ja pitemmän päälle eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa, jonka kontrolli tiukentuu.

Ketkä hyötyvät? Amerikkalaiset sodanlietsojat, jotka julistavat
'sivilisaatioiden yhteentörmäystä',

kansojen sortajat, jotka pääsevät eroon hankalista tarkkailijoista, ehkä muutavat uskonnolliset fanaatikot.

Halusiko joku juuri tätä tulosta? Sellaisesta ei ole näyttöä.

Rauhantahtoisten ihmisten mietittäväksi: miten estää ihmisiä provosoitumasta kun provosoidaan?
Radikaalijärjestöt ovat muuten kautta historian olleet varsin tehokkaasti solutettuja.




Paluu Ylevin alkusivulle