VS: Re: Luppopuuroa

---------

Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyranta_miUku_smy.fi)
Päiväys: 17.02.2006 14:37



Tervehdys!

Matti Liimatainen kirjoitti täällä, että

> Mäntyrannan mainitsema Ivalon paliskunta on asiassa
> jakautunut. Nellimin tokkakunta, jolle hakkuista alueellaan
> on haittaa, on vienyt hakkuut oikeuteen ja YK:n
> ihmisoikeuskomiteaan. Se, että muualla paliskunnan alueella
> laiduntavat poromiehet edustavat paliskunnan virallista
> kantaa jonka mukaan hakkuista ei ole haittaa, ei muuta
> nellimiläisten ongelmia miksikään.

Tässä olemme hyvin lähellä nykyisen kiistan ydintä.

Yhtäältä on ensinnä niin, että myös Nellimin tokkakunta on asiassa jakaantunut. Mutta millaisissa suhteissa, siitä en sano mitään, koska tokkakunta ei ole mitenkään virallisesti organisoitunut yhteisö.

Se on kuitenkin selvä asia, että Nellimin tokkakunta edustaa Ivalon paliskunnan vähemmistöä. Metsähallituksella taas on lain määräämä velvoite neuvotella nimenomaan paliskunnan kanssa. Niin se on myös tehnyt, vaikka muuta väitetään. On huomattavaa, että myös Ivalion paliskunta on tätä mieltä.

Jos nyt kuitenkin Ivalon paliskunnan vähemmistö on toista mieltä, mitä Metsähallituksen pitäisi tehdä? Pitäisikö sen hylätä lain määräämä neuvotteluvelvoite ja sopia asiat paliskunnan vähemmistön kanssa. Näin se rikkoisi lakia. Lisäksi se joutuisi uuden ongelma eteen, nimittäin sen, että mitä ovat ne paliskunnan vähemmistöt, joiden mielipide on oiketettu ohittamaan paliskunnan enemmistön kannan, tai millä perusteella ne voitaisiin valita. Niitä kun varmaan löytyisi äkkiä muitakin.

Toistaiseksi kukaan ei ole edes yrittänyt vastata näihin kysymyksiin, vaikka onkin vaatinut, että paliskunnassa vähemmistön kannan pitäisi olla ratkaiseva, eikä siis enemmistön.

Sitä voikin kysyä, että kuka muu tällaisen voi ratkaista kuin paliskunta, poromiehet tai saamelaiset itse. Tällaista ei voi ratkaista toinen neuvotteluosapuoli (Metsähallitus tai valtio), eikä sitä voi syyttää siitä, että vastapuoli on erimielinen - eikä siitä voi syyttää myöskään neuvottelujärjestelmää.

Hannes Mäntyranta




Paluu Ylevin alkusivulle