Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 18.02.2006 10:31
Kannanotto
18.2.2006
Vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronberg Oulussa:
SUOMI MUKAAN 0,7-KLUBIIN
- Eriarvoisuuden vähentäminen on myös Suomen kansallinen etu
Vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronberg vaatii, että Suomi liittyisi 0, 7-klubiin nostamalla kehitysyhteistyömäärärahoja seuraavassa valtiontalouden kehyspäätöksessä maaliskuussa siten, että viimeistään vuonna 2010 niiden osuus bruttokansantuotteesta olisi 0,7 prosenttia. Tähän on myös Vanhasen hallitusohjelmassa sitouduttu. Tätä on kuitenkin budjettivalmisteluissa ehdotettu muutettavaksi niin, että vuonna 2011 kehitysmäärärahojen osuus bruttokansantuotteesta olisi vain 0,51 prosenttia.
Cronbergin mielestä eriarvoisuus ja nöyryytys luovat pohjaa terrorismille. Jos maailman väestöstä noin viidennes elää alle dollarilla päivässä ja noin 815 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta, on selvää, että tämä tilanne ei edistä rauhanomaista kehitystä. Heinäkuussa alkavalla Suomen puheenjohtajuuskaudella on kehitettävä länsimaiden ja kehittyvien maiden dialogia.
Cronbergin mielestä kehitysyhteistyörahoja olisi suunnattava erityisesti köyhien maiden tyttöjen ja naisten koulutukseen:
Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska ovat jo vuosia ohjanneet kehitysyhteistyöhön 0,7 prosenttia kansantaloudesta.
Lisätietoja:
Tarja Cronberg
gsm 050 511 3009