Kirjoittajan mukaan: Raimo Heikkilä (raimo.heikkila_miUku_saunalahti.fi)
Päiväys: 06.03.2005 8:34
Pikkukommentti Matti Ylipiessalle:
Ylipiessa: Omatoimi- ja luontomatkailun työllistävyydestä ja taloudellisesta merkityksestä ei taida kukaan tietää luotettavasti yhtään mitään, joten siitä kirjoittelu on arvuuttelua. Edes luontomatkailun käsitettä ei ole määritelty kunnolla. On aika erikoista vaatia toisilta faktoja, kun samalla väittää omia arvauksiaan peräti todenkaltaisiksi.
RH: Nyt kyllä Ylipiessa on se joka arvuuttelee. Asiaa on kyllä tutkittu, tosin ei vielä likikään riittävästi. Mm. Pasi Rinne Joensuun yliopistosta teki v. 1997 tutkimuksen luontomatkailusta Kuhmossa, ja osoitti sen tuovan paikkakunnalle jo silloin enemmän rahaa kuin esim. maatilatalouden. Ja työllistävän merkittävästi, silloinkin lähes yhtä paljon kuin metsien hakkuutyöt. Tämän jälkeen luontomatkailu on alueella kasvanut voimakkaasti ja kasvaa edelleen.
Metsähallituksen projektissa Marita Malinen ja Heimo Keränen julkaisivat v. 2000 kaksi tutkimusta luontomatkailusta itäisessä Kainuussa. Ja näistä käy hyvin ilmi, että luontomatkailua on kyllä määritelty perinpohjaisesti esim. Jorma Hemmin tutkimuksissa. Lapin yliopistossa on jo luontomatkailuun erikoistunut professori Jarkko Saarinen, joka on tehnyt väitöskirjankin luontomatkailuun liittyvästä aiheesta
Raimo Heikkilä
Liperi