Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyranta_miUku_smy.fi)
Päiväys: 06.03.2005 13:01
Tervehdys!
Taidetaan liikkua Raimo Heikkilän kanssa sillä tavalla eri nuottiviivastoilla, että toisen väitteitä ei edes ymmärretä, saati että osattaisiin olla jotenkin järkevästi eri mieltä, tai jopa samaa. No, ehkä on viisasta ottaa pakkia ja palata alkuun.
Raimo siis sanoi, että Ylä-Lapissa tukkia ei tule kasvatusmetsistä, vaan vanhoista metsistä. Olkoon sitten niin, sillä lopun päältä en osaa sanoa, kuinka vanhaa metsän pitää Ylä-Lapissa olla jotta sitä voitaisiin pitää vanhana. Se määritelmä, mitä Oulujoen eteläpuolella käytetään, ei kuitenkaan liene kelpo. En viitsi alkaa kinastella siitä, onko Ylä-Lapin yksityismetsissä "luppopuuta" vai ei. Tärkeämpää mielestäni on, ja sitä yritin tavallani sanoakin, että jostakin syystä yksityismetsissä tehtävät vanhojen metsien ja luppopuun hakkuut eivät kiinnosta Greenpeacea, poromiehiä eivätkä myöskään suomalaisia luonnonsuojelujärjestöjä, eivät Ylä-Lapissa eivätkä muuallakaan Suomessa. Rikokseksi se muuttuu vasta jos sitä tehdään valtionmetsissä.
Raimo sanoi, että nykymuotoista metsänkasvatusta on Ylä-Lapissa harjoitettu vasta 50 vuotta. Tähän sanoisin, että tämä on kyllä aika tavalla halki, poikki ja pinoon -määrittely. Etelä-Suomestakaan ei voi sanoa muuta kuin että nykymuotoinen, jaksollinen metsänkasvatus on otettu käyttöön asteittain 1900-luvulla niin että laajimmillaan ja tehokkaimmillaan (siis siinä merkityksessä, että puuntuotannon kannalta ulkopuolisia rajoituksia oli vähiten) se lienee ollut 1960-luvulla. En usko, että edes mistään yksittäisestä kunnasta voidaan sanoa, että tämä oli se vuosi kun se aloitettiin.
Ylä-Lapin metsänkasvatuksen historia toki on hiukan toisenlainen kuin muun
Suomen. 1920-luvulla tukkia harsittiin, eli silloin tuskin saattoi puhua
varsinaisesti kasvatusmetsistä. Samoin oli sodan aikaankin vielä. Puuta
vietiin noina aikoina Jäämeren rannalle sahattavaksi, mutta kun se homma
loppui, hakkuita ei
kannattanut Inarissa tehdä. Käsitykseni mukaan ne lisääntyivät seuraavan
kerran vasta 1970-luvulta lähtien ja siitä alkaen on huolehdittu
uudistamisestakin paremmin.
Mutta se ei tarkoita, että kaikki metsät siellä olisivat vanhoja, juuri siitä syystä, että harsintahakkuita tehtiin 1920-luvulta sotien loppuun saakka.
Se, että vanhojen metsien hakkuut eivät suurten suojelumäärien takia vaaranna alueen ekologiaa, lienee tunnustettu asia, koskapa Greenpeacekin on luopunut käyttämästä tätä argumenttia eikä siis väitäkään olevansa Ylä-Lapissa luonnonsuojelun alueella muuta kuin korkeintaan toisarvoisesti. Silti niitä ei saisi hakata, jos ne ovat valtionmetsiä, mutta nyt perustelut ovat sosiaaliset.
Hannes Mäntyranta