Kirjoittajan mukaan: Kerttu Loukola (kerttu.loukola_miUku_taloverkot.fi)
Päiväys: 07.03.2005 20:16
Yritin pähkäillä Laaksosen laskelmia, mutta se täytyy jättää paremmalle
ajalle.
Tämmöinen ihmetys jäi:
Ensin Laaksonen vsanoo, että rautatien paikallisliikenne
vähäliikenteisillä rataosilla voisi olla ihan kannattavaa.
( kiva, jos niin olisi)
Sitten hän toteaa, että pääkaupunkiseudun junaliikenne tulee
huomattavasti kalliimmaksi kuin metro.
( täytyisi tarkistaa laskelmat, teen, kun ehdin)
Sitten hän kertoo, että pikaraitiotieliikenne on kyllä vielä metroakin
kannattavampi.
( nopeus riippuu pysäkkietäisyydestä, toteaa Laaksonen, ja
pikaraitiotiellä olisi kolminkerteainen määrä pysäkkejä, mutta siis
silti kannattavampaa)
ja lopuksi:
>Tapiola-Leppävaara - radan hyöty on kyseenalainen
Jos raideliikenne Espoon kahden tärkeimmän keskuksen välillä, noin 6-8
km matkalla (linjauksesta riippuen),
jonka varrella on runsaasti sekä asuntoja että työpaikkoja,Laaksosen
mukaan kaikkein edullisimmalla raideliikennemuodolla on hyödyltään
kyseenalainen, miten voidaan ajatella, että liikennöinti kaikkein
epäedullisimmalla vaihtoehdolla, junalla, epäedullisemmassa ympäristössä
olisi kannattavaa.
Kun nyt rahasta puhutaan, todettakoon, että Laaksonen verratessaan Kivenlahti- Helsinki -yhteyttä (yksi Espoon vilkkaimpia linjoja) Pohjois-Vuosaari- Hgin keskusta yhteyteen (Helsingin etäisin ja hankalin kolkka) jättää mainitsematta, että lipun hinta hinta on helsinkiläisessä vaihtoehdossa puolet espoolaisesta.
Jotenkin tämä toteamus
>Helsinki ei ole ollut tähän asti halukas toteuttamaan Raide-Jokeria
>omalla kustannuksellaan.
tuntuu melkoiselta hurskastelulta. Helsingissä laajennetaan nytkin raitiovaunuliikennettä, Helsingin omalla kustannuksella. Pääosa metrostakin on toteutettu Helsingin omalla kustannuksella. Ellei Espoossa voida/haluta liikennöidä raitiovaunulla ilman Helsingin tukea tulen entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että pikaraitiotiepuheet ovat pelkkä tekosyy.
Joskus ihmettelen kyllä sitä, missä metron ja pikaraitiotien ero on.
Raideleveyshän on länsi-Euroopassa sama junalla ja raitiovaunulla,
toisin kuin Suomessa. Kun ajoin Lontoon Citystä Millenium-halliin uutta
rataa pitkin,
ajattelin ajavani paikallisjunalla tai metrolla. Ratahan kulki täysin
erillään katuverkosta ja oli varsin suora ja nopea. Myöhemmin luin
pikaraitiotiesivuilta, että kyseeää oli pikaraitiotie. Mikä teki siitä
sellaisem?