Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 10.03.2005 14:11
Tiedote
10.3.05
Vihreän liiton puoluesihteeri Ari Heikkinen Lahdessa:
HALLITUSKAUDEN PUOLIVÄLIN JOHTOPÄÄTÖS: HALLITUS EI KYKENE RAKENNEPOLITIIKKAAN
- Kerava-Lahti -oikoradan liikenne on turvattava
Viikon sisään hallitus on ilmoittanut siirtävänsä työllisyyspolitiikan ratkaisut kesään, ilmastopolitiikan linjaamisen syksyyn ja kuntatalouden remontin suoraan seuraavalle hallitukselle.
Hallituksen lähestyessä kautensa puoliväliä käy entistä ilmeisemmäksi, ettei hallitus kykene tekemään tarvittavia rakenteellisia uudistuksia. Merkittävimmät ratkaisut siirtyvät jatkuvasti "jonotuslistalle", harmittelee Vihreän liiton puoluesihteeri Ari Heikkinen.
Kioton ensimmäinen kausi, jonka aikana Suomen päästötason pitäisi olla vuoden 1990 tasolla, alkaa jo kolmen vuoden kuluttua. Päästöt ovat viime vuosina ylittäneet reippaasti sallitun tason, joten aikaa ei olisi hukattavissa. Ilmastopolitiikkaa pitäisi viedä eteenpäin vaikka selonteon valmistelu takkuaakin. Myös liikennesektori on saatava mukaan ilmastotalkoisiin jo nyt.
Erityisen huolissaan Heikkinen on Lahden oikoradan junaliikenteen
turvaamisesta: olisi järjetöntä ensin investoida Kerava-Lahti -oikorataan yli
300
miljoonaa euroa ja sen jälkeen todeta, että sitä ei ole varaa käyttää.
Radanvarren kunnat kaavailevat jopa uuden pienen kaupungin rakentamista
Haarajoen aseman ympärille, minkä myötä ratayhteys tulee entistäkin
kannattavammaksi.
Takkuiselta näyttää työllisyyspolitiikankin hoitaminen. Jos päätökset matalatuottoisen työn tukemisesta olisi toteutettu hallitusohjelmaan kirjatussa aikataulussa, olisimme jo arvioimassa päätösten tuloksia. Sen sijaan hallitus on päättänyt edelleen siirtää ratkaisujen tekemistä. Suosiolla seuraavalle hallitukselle on jo siirretty päätökset kuntien ja valtion välisestä rahanjaosta.
Lisätietoja:
puoluesihteeri Ari Heikkinen
gsm 0400 700 507