Vihreät: YTV hätiköi polttolaitospäätöksessä

---------

Kirjoittajan mukaan: Olli Aalto (olli_miUku_helsinginvihreat.fi)
Päiväys: 31.03.2006 12:20



Tiedotusvälineille
Julkaisuvapaa heti Helsinki 31.3.2006

Vihreät:
YTV hätiköi polttolaitospäätöksessä

YTV:n hallitus päätti 31.3.2006 pitämässään kokouksessa muuttaa jätteenkäsittelystrategiaansa. Strategian lähtökohdaksi otettiin jätteiden polttaminen arinapolttolaitoksessa. Hallituksen vihreiden jäsenten Jyrki Kasvin ja Olli Aallon mielestä päätös tapahtui liian hätäisesti. Päätös pohjautui yhteen konsulttiselvitykseen, joka julkaistiin vasta kokouspäivänä. Mahdollisuutta julkiseen keskusteluun tai edes YTV:n jäsenkuntien kuulemiseen ei ollut.

Vaikka päätös muodollisesti koski vasta asian valmistelun aloittamista ja lisäselvitysten tekemistä, YTV tosiasiallisesti teki päätöksen jätteiden hävittämisestä arinapolttolaitoksessa. Vihreiden mielestä sitoutuminen yhteen polttoteknologiaan oli ennenaikainen. Arinapolttoteknologian ongelmana on vihreiden mielestä se, että se ei mahdollista muun polttoaineen kuin jätteiden käyttämistä. Jotta laitos olisi kannattava, sillä on oltava poltettavaa ympäri vuoden, mikä tekee tyhjäksi tavoitteen jätteiden määrän vähentämisestä.

Vihreiden mielestä jätteenpolton ongelmana ovat myös sen vaikutus jätemaksuihin. Jätteistä tuotettavan energian myynnistä saatava tuotto tulisi vihreiden mielestä kohdentaa jätteen syntypaikkalajittelun ja materiaalihyötykäytön edistämiseen. Jätemaksujen mahdollinen lasku ei kannusta jätteen tuotannon vähentämiseen.

Vihreiden mielestä YTV:n olisi tullut ottaa huomioon myös jätteen massapolton vaikutukset jäsenkuntien omistamien energiayhtiöiden toimintaan ja talouteen. Jätteen arinapoltossa syntyy paljon enemmän lämpöä kuin sähköä, mikä horjuttaa alueen energiatuotannon tasapainoa.

Lisätietoja:
Kansanedustaja Jyrki Kasvi, YTV:n hallituksen jäsen, gsm 050 511 3120 Toiminnanjohtaja Olli Aalto, YTV:n hallituksen varajäsen, gsm 040 754 3313

--

Yst. terveisin,

-Olli


Olli Aalto
toiminnanjohtaja
Helsingin Vihreät ry
Fredrikinkatu 33 A, 3. krs.
00120 Helsinki
http://www.helsinginvihreat.fi/
p.(09) 5860 4114
gsm 040 754 3313
fax. (09) 586 04161
olli_miUku_helsinginvihreat.fi





Paluu Ylevin alkusivulle