Hautala siirtymäaikalaista
Kannanotto
7.4.2004
Heidi Hautala (vihr.) vastaa pääministeri Vanhaselle:
ULKOMAISTA TYÖVOIMAA KOSKEVA SIIRTYMÄAIKALAKI VEDETTÄVÄ KOKONAAN POIS
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Heidi Hautala (vihr.)
pitää pääministeri Vanhasen ehdotusta EU:n uusista jäsenmaista tulevien
työntekijöiden rajoitusten uudelleentarkastelusta ilahduttavana heräämisenä
todellisuuteen. Hautala menee vielä pidemmälle ja esittää, että hallitus vetää
siirtymäaikalakiesityksen kokonaan pois eduskunnasta. Lakiesitystä käsitellään
parhaillaan eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnassa, jossa Hautala on
jo ilmoittanut, että Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa siirtymäaikojen rajaamista.
- Pääministeri Vanhanen on Hautalan mielestä aivan oikein todennut
odotettavissa olevan "suuria ongelmia, jos palvelut saavat liikkua vapaasti
mutta työvoima ei". Vanhasen tervetullutta keskustelunavausta siirtymäaikalain
voimassaolon lyhentämisestä kahdesta vuodesta vuoteen pitäisi viedä askel
pidemmälle: lakiesitys olisi viisasta vetää kokonaan pois, esittää Hautala.
- Eduskunnassa on käynyt kiusallisen selväksi, että siirtymäaikalaki ei poista
palvelualojen vuokratyövoiman ongelmia. Estämällä tavallisia (virolaisia)
työntekijöitä pääsemästä Suomeen aivan tavallisen työnantajan palvelukseen
joudutaan ojasta allikkoon. Siirtymäaikalaki suorastaan kannustaa maamme
rajojen ulkopuolella operoivia vuokratyöfirmoja luomaan Suomen palvelualoille
laajat halvan työvoiman markkinat. Kehitys on omiaan jakamaan Suomen
työmarkkinoita pysyvästi kahteen kastiin. On erikoista, että pääministeri
Vanhasen ehdotusta vastustava SAK ei näe tätä riskiä, Hautala kummastelee.
- Ongelma on paljastunut nyt, kun uusien maiden liittymissopimukset on jo lyöty
lukkoon. Palvelualojen työntekijäpuolen ilmaisema huoli sopimuksiin
sisältyvästä porsaanreiästä kaikui aikoinaan kolmikantaneuvotteluissa kuuroille
korville. Niissä olisi tullut sopia, että tavallisiin työntekijöihin
kohdistuvien rajoitusten sijaan rajoitetaan palvelujen tarjonnan muodossa
uusista maista tulevan työvoiman tarjontaa. Saksa ja Itävalta ovat ainoina
vanhoina EU-maina varanneet itselleen mahdollisuuden ottaa käyttöön tällaisia
rajoituksia, Hautala muistuttaa.
- Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevalla ulkomaalaislailla voitaisiin
vielä vahvistaa ulkomaisen työvoiman valvontaa esimerkiksi antamalla
ay-järjestölle kanneoikeus tilanteissa, joissa työnantaja tai työvoimapalveluja
vuokraava toimeksiantaja rikkoo voimassaolevia työehtoja, Hautala ehdottaa.
Hallituksen esityksessä Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Unkarin, Tsekin,
Slovakian ja Slovenian kansalaisten ansiotyön edellytyksistä esitetään, että
näistä maista tulevilta kansalaisilta vaadittaisiin kahden, kaikkiaan
mahdollisesti jopa seitsemän vuoden siirtymäaikana työlupa, joka myönnettäisiin
vain, jos avoinna olevaan tehtävään ei saataisi kohtuuajassa palkattua Suomen
tai toisen nykyisen EU-maan kansalaista.
PALVELUDIREKTIIVI TUO LISÄÄ ONGELMIA
Heidi Hautala muistuttaa, että ulkomaisen työvoiman työehtojen valvonta tulee
entisestään vaikeutumaan, jos EU-komission esitys palveludirektiiviksi saa
jäsenmaiden ja parlamentin hyväksynnän. Direktiivillä pyritään vahvistamaan
EU:n taloutta helpottamalla palvelujen tarjontaa yli rajojen.
- Palveludirektiivi kattaa komission mukaan 80 % EU:n BKT:sta, koska suurin
piirtein kaikki taloudellinen toimeliaisuus rakentamisesta koulutukseen voidaan
määritellä palveluiksi, jos niitä tarjotaan vastikkeellisesti. Palveluihin
sovellettaisiin esityksen mukaan tarjoavan maan lainsäädäntöä. Voi vain
kuvitella, minkälainen kilpailu EU-maiden kesken palvelualoilla syntyy kohti
heikoimpia työehtoja ja sosiaaliturvaa. Mahdollisuudet valvoa ulkomaisen
työvoiman käyttöä heikkenevät entisestään. Onneksi komission esitys on
herättänyt melkoista huolta - jopa kauppa- ja teollisuusministeriössä, Hautala
toteaa.
Lisätietoja:
Heidi Hautala
gsm 050 - 511 3129
Paluu Ylevin alkusivulle