Miksi Suomen puoli näkyy satelliittikuvissa hakattuna Venäjän metsiä vasten?

---------

Kirjoittajan mukaan: Hannu Hyvönen (ekometsa_MiukU_sci.fi)
Päiväys: 22.04.2004 0:47



Hei

Ylevillä on näemmä käyty taas keskustelua puuvarannoista. Mikko Niskasaarelta nämä luvut.

Muistanpa lukeneeni, taisi olla Kullervo Kuuselalta, että kun Saksassa tehtiin ensimmäinen valtakunnallinen metsäinventointi tulokset aliarvioivat puumäärän jopa 40 prosentilla.

Pekka Nuorteva oli 80-luvulla pyytänyt Metlasta sitä ohjeistoa jolla mittaukset Suomessa 1920-luvulla tehtiin, jotta he olisivat voineet tehdä tarkistusmittauksia samojen ohjeiden perusteella nykyisissä metsissä. Ohjeistot olivat kuulema kadonneet.

Minusta on hämmästyttävää lapsen uskoa uskoa että maailman ensimmäisessä metsäinventoinnissa Suomessa onnistuttiin saavuttamaan relevantti tulos.

Kovin suurta aliarviointia ei ole tarvinnut tehdä niin nykyinenkin puumäärä on pienempi kuin 20-luvulla.

Ja 20-luvulla puumäärät olivat kovasti kuopalla kaskeamisen, tervanpolton, sahatavarahakkuiden ja laiduntamisen vuoksi - asutusten ja jokireittien ympärillä. Arvioisin että tällöin jo metsien elävistä puuvarannoista oli menetetty ehkä puolet.

Jos sitten huomioidaan että luonnon metsässä ainakin kolmas osa hiilestä on kuolleessa puussa ja talousmetsissä sitä on nykyään vain muutama prosentti niin voidaan arvioida että hiilivarannot Suomen metsistä ovat huvenneet yli puolella.

Hannu

jk Mäntyranta, olit laittanut minun sanomakseni jonkun Pekkarisen sitaatin. Älä ota tavaksesi ;-)

Puumäärä ei ole kasvanut koko ajan.
VMI:n tulokset Suomen metsien
puumääristä ovat suunnilleen näin:

VMI:n aika

1921-24 1600 milj m3
1936-39 1550 milj m3
1951-53 1520 milj m3
1964-70 1480 milj m3
1971-76 1500 milj m3
1977-84 1650 milj m3
1986-94 1800 milj m3
1992-01 2000 milj m3.

On huomattava, että vuoden 1950 jälkeen on ojitettu noin 5 miljonnaa hehtaaria suomaita. Puuston lisäys tulee huomattavalta - ellei suurimmalta - osalta niiltä.

Mikko Niskasaari




Paluu Ylevin alkusivulle