Kirjoittajan mukaan: Hannu Hyvönen (ekometsa_MiukU_sci.fi)
Päiväys: 22.04.2004 4:09
On huomattava, että vuoden 1950 jälkeen on ojitettu
noin 5 miljonnaa hehtaaria suomaita. Puuston lisäys tulee
huomattavalta - ellei suurimmalta - osalta niiltä.
Mikko Niskasaari
Näin kai on sillä kaikki muut toimet ovat vaikuttaneet puuvarantojen määrää laskevasti, jopa lannoitukset sillä lannoitetut metsät ovat voimakkaasti kärsineet tuuli- ja lahovaurioista.
Mitä nämä muut toimet ovat olleet:
Mutta jotain perää väitteissä tehometsätaloudesta puuvarojen näennäisenä
nostajana on.
Olen nimittänyt tätä puuvarojen kasvun problematiikkaa Kullervo Kuuselan
arvoitukseksi, sillä taustalta löytyy edesmenneen tehometsätalouden
arkkitehdiksi mainitun taksaattorin nerokas valtakunnallinen
hakkuusuunnitelma jota toteutetaan yhä.
Sotien jälkeen, metsiemme puuvarannot olivat paikka paikoin, mutta ei ollenkaan kaikkialla, hyvin alhaalla.
Näitä pienen puustopääoman metsiä ryhdyttiin tuomitsemaan ns. harsintajätemetsiksi ja ne esiteltiin tuloksena hirveästä harsinnasta.
On kuitenkin hyvä huomata että eri tavoin harsittuja metsiä tuolloin olivat koskemattomien metsien lisäksi kaikki muut metsät - joista siis osa oli voimakkaasti harsittuja.
Lääkkeeksi tähän harsintaan esitettiin avohakkuita ja metsänviljelyä. (Siinä sivussa käynnistettiin tämä mammuttimainen maailman suurin ojitusoperaatio joka mullisti myös vesistojen elämän.)
Nämä avohakkuut keskitettiin kuitenkin näihin suuripuustoisimpiin metsiin, jolloin harsitut metsät luontaisesti alkoivat nopeasti lisätä kuutiomääräänsä ja vuotuista kasvuaan - juuri niinkuin harsinnan kasvumalleissa tänä päivänä tiedetäänkin tapahtuvan.
Eli paradoksi on tämä: Se kasvun lisä mikä kovilla mailla on syntynyt on tulosta pääosin harsintametsistä, näistä tuhoontuomituista ja moneen kertaan kirotuista. Metsänhoitotoimilla on tätä kasvua vain vähennetty ei lisätty.
Olennaista hiilivarantojen ja biodiversiteetin kannalta on kuitenkin se suuri inversio mikä tässä kaikessa yötä päivää jatkuvassa motojen ryminässä tapahtuu. Siinä missä harsintametsillä on nopea kyky elpyä, palautua sekä hiilivarantojen on monimuotoisuuden osalta siinä avohakkuut ja metsänviljely näyttävät olennaisesti huonommalta vaihtoehdolta.
Palautuvuus olisi syytä nostaa ansaitsemalleen paikalle metsän käsittelyjen kestävyyttä punnittaessa.
Suuri inversio on tämä: Kun Kuuselan ja kumppaneiden valtakunnallinen hakkuusuunnitelma on toteutettu ensimmäisen kiertoajan verran meillä ei ole seuraavalle hakkuukierrokselle enää luontaisessa luontaisesti uudistuneita erirakenteisia metsiä vaan eri tyyppisiä räkämänniköitä ja viljelymetsiä.
Kun tämä petos paljastuu tulevalle sukupolvelle myytti suomalaisesta hyvästä metsänhoidosta ei paljon kiitosta saa.
Hannu Hyvönen
jk se ihan pieleen mennyt Saksan metsävarojen inventointi tehtiin 50-luvulla. Ajatella että Suomessa onnistuttiin jo v.1928 tekemään lähes virheetön arviointi!