Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyranta_miUku_smy.fi)
Päiväys: 04.04.2005 8:03
Moi!
Hannu Hyvönen kirjoittaa, että
> Mäntyranta syyttää minua kolonialismista mutta hyväksyy
> valtion hakkuut metsissä joiden omistusoikeutta vasta setvitään.
>
> Minusta tätä kantaa ei voi moraalisesti puolustaa.
Minusta taas on selvää, että jos tämä olisi kolonialismia, Suomen valtio ei olisi mitään ongelmaa myöntänytkään. Nyt se kuitenkin selvittää asiaa sellaisella otteella, että se näyttää kelpaavan alueen molemmille alkuperäiskansoillekin.
Edelleen, jos tämä on kolonialismia, niin miten Suomen valtio tästä kaikesta hyötyy?
> Kotikunnassani Kiuruvedellä valtio omistanee vain alle
> prosentin metsistä.
> Saamelaisten kotiseutualueella 90 prosenttia.
>
> Miksi?
>
> Miksi muille suomalaisille on kertynyt omistusoikeus maahan
> mutta saamelaisten kotiseutualueellan eletään "valtion maalla" ?
Kuinkahan monta kertaa tämä pitää sanoa. Kyse on siitä, onko valtionomistus valtionmaihin syntynyt niillä päätöksillä mitä nyt selvitellään. Ei se koske yksityismaita. Jos todetaan, että valtiolla ei ole oikeutta valtionmaihin, se koskenee muitakin alueita kuin Ylä-Lappia ja oikeuskia lienee muillakin kuin saamelaisilla. Ja lopputulos tuskin on se, että ne annetaan yksityismaiksi, koska kyse ei olisi silloin yksityisesta vaan yhteisöllisestä oikeudesta.
> Tämä valtion hallinta on sitä kolonialismia, josta Mäntyranta
> minua syyttää, sitä kolonialismia jonka leipää hän itse syö
> ja jonka palvelukseen on näemmä kaikkinensa antautunut.
Mikä on se rahavirta, mitä kautta tämä kolonialismi tuo minulle rahaa?
> Kolonialistit on aina haluttu heidän itsensä toimesta esittää
> hyväntekijöinä. Niin Mäntyrantakin joka uskoo/uskottelee
> että hakkuita
> tehdään paikallisten tarpeisiin.
Ja samalla tavalla Hannu Hyvönen haluaa ratkaista asiat siten kuin itse haluaa, olkoonkin että se on inarilaisten tahdon vastaista. Tämä taas ei ole kolonialismia.
> Erämaamatkailu ja porotalous ovat
> Inarin valtteja ja tulevaisuuden toisiaan tukevia mahdollisuuksia.
> Jokainen siemenpuuhakkuu ja uusi tuleva taimipöpelikkö on
> isku näitä mahdollisuuksia vastaan.
Inarilaiset taas ovat sitä mieltä, että nämä kaikki sopivat siihen kuntaan oikein hyvin.
> Päätehakattava koko Pohjois-Suomessa loppuu paljon ennenkuin
> ensimmäisissä osaran aukeissa päästään päätehakkuisiin.
>
> Käsittääkseni Mielikäinenkin tilanteen telkkarissa myönsi.
> Sahurit tietävät tilanteen. Kansa näkee silmillään. Mutta
> Metsäyhdistyksen tiedottaja ei.
> Voi tätä propagandan voimaa.
Mielikäinen on sanonut, että nykyinen huima kasvu Lapin metsissä ei realisoidu tukeiksi ennen kuin jonkun ajan kuluttua. Kasvi vie aikansa. Johtoääätökset ovat Hyvösen. Voi tätä propagamdan voimaa.
Hannes Mäntyranta