Kirjoittajan mukaan: Tuokko Marko (marko.tuokko_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 13.04.2005 15:17
Ryhmäpuheenvuoro hallituksen hallintoselonteon "Parempaa palvelua tehokkaampaa
hallintoa" lähetekeskustelussa,
13.4.2005
ed. Tarja Cronberg
Suomalaisen hallinnon ikuiset ristiriidat eivät ratkea myöskään tässä selonteossa. Ristiriita maakuntahallinnon ja valtionhallinnon kehittämisen välillä tuottaa jatkuvasti vain uusia selvityksiä ja arviointimalleja, yhtään toimenpide-ehdotusta ei esitetä.
Maakuntahallinnon demokratisointi
Maakuntahallinnon vahvistamisesta on puhuttu niiden perustamisesta lähtien, kun Suomi liittyi EU:hun. Maakuntahallinnon tehtäväkenttä on uudistusten jälkeenkin heikompi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Keskeinen syy tähän ei suinkaan ole, kuten selonteossa väitetään, Suomen erityisen vahva kuntahallinto. Päinvastoin keskeinen syy on jatkuva köyden veto kahden suuren puolueen, Keskustan ja demarien välillä. Rakentava yksimielisyys puuttuu eikä tilanne ole muuttunut EU-jäsenyyden aikana. Itse asiassa tämä selonteko on askel taaksepäin.
Maakuntahallintoa voidaan demokratisoida valitsemalla maakuntavaltuusto ja maakuntajohtaja suorilla vaaleilla. Se on konkreettinen mahdollisuus, joka Kainuussa on jo toteutettu. Huolimatta siitä, että hallituksella on myös kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma, ei konkreettisia toimenpiteitä ole esitetty. Eri hankkeissa selvitetään vain edelleen demokratian parantamisen edellytyksiä.
Maakuntahallinnon kehittämisestä on esitetty useita malleja, mm. Riepulan malli, joka kuitenkin tässä selonteossa vaietaan kuoliaaksi. Sitä vastoin kunnallista demokratiaa yritetään kehittää mainitsemalla kuntakonsernit ja markkinajohtoinen palvelutuotanto. Myös pääkaupunkiseudun kuntien väliseen yhteistyöhön on tarjottu useita uusia malleja joihin selonteossa ei kuitenkaan oteta kantaa, ainoastaan ongelmat todetaan.
Keskushallinnon uudistaminen
Keskushallinnon uudistamisesta on tehty periaatepäätöksiä jo 1990-luvun alusta lähtien. Myös lääninhallintouudistuksen yhteydessä vuonna -95 todettiin, että keskushallintouudistus on seuraava askel.
Tämän hallituksen radikaali ehdotus keskushallinnon uudistamiseksi on, että hallitus asettaa hankkeen arvioimaan keskushallinnon tämän hetkistä tilaa ja tehtyjen uudistusten vaikutuksia sekä valmistelee tällä hallituskaudella toteutettaviksi tarkoitetut toimenpiteet sekä linjaa myös tulevan hallituskauden toimenpiteet.
Ongelmat ovat laajasti tiedossa eikä uusia arvioita ole tarpeen tehdä. Selvitykset ovat jo aiemmin todenneet, että mitään uudistuksia ministeriöiden välisessä työnjaossa ei ole tapahtunut. Jos uudistuksia on tehty, ovat ne rajoittuneet oman ministeriön toimialaan.
Tehtävien siirtämisestä aluetasolle on keskusteltu, mutta poliittinen tahto muuttuu jatkuvasti. Hyvinä esimerkkeinä mainitaan kuitenkin OPM:n EU-rahoitustoiminnan siirtäminen lääninhallitukseen sekä aluekehitysviranomaisten yhteinen harjoitteluohjelma. Nämä minimaaliset uudistukset eivät suinkaan ratkaise valtionhallinnon suuria koordinaatio-ongelmia ja valtioneuvoston mahdollisuuksia pitää kokonaisuutta hallussaan.
Tehdyssä selvityksessä on politiikkaohjelmat nähty hallituksen yhtenä työkaluna, edesauttaa ministeriöiden välistä koordinaatiota ja yhteistyötä. Koska politiikkaohjelmilla ei ole minkään näköistä ministeriöiden omia rahoituslähteitä ylittäviä rahoituskuvioita, pirstoutuu politiikkaohjelmien toteuttaminen eri ministeriöiden välisiksi rahoitusmosaiikeiksi.
TE -keskusten rooli
TE -keskuksista todetaan selonteossa, että niitä ei mielletä aidosti proaktiivisiksi toimijoiksi. TE -keskusten toimintaa leimaa varovaisuus eikä toimintaympäristön muutoksiin kyetä riittävästi vaikuttamaan. Samalla todetaan, että ministeriöiden ohjausote on vahvistunut ja että ohjausprosessi on raskas. Selonteossa kiinnitetään erityistä huomioita Tekesin yksiköiden ohjaukseen ja todetaan, että se ei toteudu tarkoituksen mukaisella tavalla. Tästä näkökulmasta onkin käsittämätöntä, että hallitus päätti säilyttää Tekesin yksiköt TE -keskuksissa. Juuri Tekes tarvitsee proaktiivista ja aktiivista toimintaa, jota ei saa leimata varovaisuus.
TE -keskusten kehittämiseksi ministeriöiden tulisikin olla valmiita siirtämään - ei vain yksittäisiä lupapäätöksiä aluetasolle, vaan nimenomaan strategista päätöksentekoa siten, että alueiden erityispiirteet voidaan huomioida. Se tapahtuu parhaiten paikallistasolla.
"Riittävä väestöpohja"
Selonteossa palvelutuotannon ajattelua ohjaa käsite "riittävä väestöpohja". Ajattelun taustalla tuntuu olevan toive siitä, että koko Suomen palvelutuotantoa voidaan ohjata samoilla ratkaisuilla. Suomalaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että pienissä kunnissa voidaan tuottaa palveluja tavalla, joka on sekä kuntalaisten kannalta toimiva että kustannustehokas.
Samanaikaisesti on nk. "riittävän väestöpohjan" omaavia kuntia, joiden palvelurakenne ei ole toimiva. Tutkimukset osoittavatkin sen, että koon ja palvelutuotannon tehokkuuden välillä ei ole suoraa yhteyttä.
Tässä tilanteessa tulisikin kiinnittää huomiota uusiin innovatiivisiin ratkaisuihin. Näitä ovat esimerkiksi kiertävät palvelut maaseudulla ja ns. maaseutusopimus, jossa palveluja voi tuottaa esimerkiksi paikallinen kyläyhteisö. Innovatiiviseen ja luovaan palvelutuotantoon siirtyminen olisikin tämän päivän tilanteessa ratkaisevaa. Tässä yhteydessä on muistettava, miten riittävän väestöpohjan ongelma on syntynyt. 1990- ja 2000-luvun muuttoliike on yksi ja ehkä yksi tärkeimpiä syitä kuntatalouden suuriin ongelmiin. Perusrakenne tuotetaan toistamiseen: esim. koulut jäävät tyhjiksi maakunnissa ja samanaikaisesti uusia kouluja joudutaan rakentamaan pääkaupunkiseudulle. Mikäli alueellistamistoimet olisi aloitettu 10 vuotta aikaisemmin, olisi tätä muuttoliikettä voitu paremmin hallita. Ihmiset ovat joutuneet äänestämään jaloillaan, vaikka monet olisivat mieluummin jääneet kotimaakuntaan, jos työtä olisi ollut tarjolla.
Innovatiivisen palvelutuotannon olennainen osa on käyttäjädemokratia. Palvelujen organisoinnissa tulisikin kiinnittää enemmän huomiota ei- ylhäältä annettuun "riittävän väestöpohjan" ohjausmekanismeihin, vaan käyttäjien omaehtoiseen osallistumiseen palvelutuotantoa kehitettäessä. Tämä olisi myös kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman mukaista toimintaa.
Selonteossa todetaan, että muuttoliike on tasaantunut. Julkisessa keskustelussa on myös todettu, että Helsingin "suuri" ongelma on, että se ei enää voi kasvaa muuttoliikkeen kautta. Muuttoliikettä kuitenkin tapahtuu. Nuoret muuttavat koulutuspaikkakunnille, erityisesti pääkaupunkiseudulle ja samanaikaisesti eläkeläiset ja työttömät muuttavat paremman elämän toivossa maakuntiin. Näin huoltosuhde jatkuvasti heikkenee ja ongelmat kasaantuvat alueellisesti. Tämä kysymys jää riittävä väestöpohja -keskustelussa täysin huomioimatta.
Tietoyhteiskunnan vauhdittaminen
Tietoyhteiskunnan kohdalla korostetaan sähköisten palvelujen kehittämistä julkisella sektorilla, niiden käytön lisäämistä sekä julkisen hallinnon yhteisiä palveluja. Samalla todetaan, että julkisten palvelujen sähköinen käyttö on edistynyt erityisen hitaasti. Kansalainen on tässä unohdettu eikä esillä olekaan yhtään hanketta, jossa selvitettäisiin käyttäjän tarpeita ja erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää näitä palveluja. Tärkein yksittäinen paikka, jossa tämä voisi tapahtua, ovat kirjastot, joiden päätteiden ja laitteiden hankkiminen kuitenkin kärsii rahoitusvajeesta.
Lopuksi
Hallinnon kehittäminen polkee tällä hetkellä Suomessa paikallaan, ehkä sen voisi todeta menevän tämän selonteon myötä muutaman askeleen taaksepäin, takaisin jatkuvien selvitysten ja hankkeiden maailmaan. Huolimatta siitä, että ongelmat ovat monissa selvityksissä moneen kertaan kirjoitettu auki. Selkeät tavoitteet, kuten maakuntahallinnon demokratisointi, TE -keskusten päätöksenteon voimakas lisääminen sekä käyttäjädemokratian mukaanotto palveluntuotantoja kehitettäessä, ovat kaikki asioita, jotka tämän selonteon myötä kauan kaivattujen ratkaisujen sijaan putoavatkin toteutumattomien toiveiden pohjattomaan tynnyriin.