Kirjoittajan mukaan: Pekka Raukko (pekka.raukko_miUku_PP.INET.FI)
Päiväys: 17.04.2005 19:13
Matti Ylipiessa kirjoitti:
>On kai yksi asia osallistua kansalaiskeskusteluun ja toinen vaatia paikkaa neuvottelupöydässä. Minustakin kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä.
>
Vatanen kyseli kuitenkin mandaattia osallistua keskusteluun, ei
päätöksentekoon. Minusta koko Vatasen mauton vaahtoaminen Inarissa
osoitti varsin heikkoa ymmärrystä ja todellisuudentajua tältä
ranskalaismepiltä.
> Mutta Greenpeacella ei ole mandaattia asioista päättävään pöytään. Vatasella on siksi ainakin yhtä hyvä oikeus kuin Greenpeacella.
>
Vatasella on aivan yhtä hyvä oikeus osallistua keskusteluun kuin GP:llä,
eikä sitä kukaan ole edes yrittänyt kiistää.
Mutta mitähän ovat ne pöytä, joihin viittaat? Jos kyse on pöydistä, jossa eurooppalaiset asiakkaat tekevät metsäteollisuuden tuotteita koskevia ostopäätöksiä, niin pöydän ääreen pääseminen edellyttää omistusosuutta näissä yrityksissä (tai luottamustoimia julkisen sektorin puolella). Tässä suhteessa sekä Vatanen että GP ovat todellakin ilman mandaattia. Jos viittaat kotimaisten metsäteollisuusyritysten tai Metsähällituksen pöytiin, niin niissä istuvilla ei todellisuudessa ole mandaattia tehdä päätöksiä siitä, ostetaanko Ylä-Lapin puuta Eurooppaan vai ei. Joskaan tätä mandaatin puutetta ei selvästikään ole metsäteollisuudessa ymmärretty. Siellä esim. tyrkytetää jääräpäisesti sitä omaa "pukki kaalimaan vartijana" - sertifikaattia muka uskottavampana vaihtoehtona, ikään kuin sertifikaatin uskottavuuden arviointiin olisi mandaatti myyjällä, eikä ostajalla.
-Pekka