SOININVAARALTA KIRJA VIHREASTA TALOUSPOLITIIKASTA

---------

Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 19.04.2005 13:37



Tiedote
19.4.2005

Osmo Soininvaaralta kirja vihreästä talouspolitiikasta: VIHREÄT JA TALOUS
- Oikealla, vasemmalla vai edellä

Viime vuosina on suurta yleisöä, vihreitä itseään ja tiedotusvälineitä askarruttanut kysymys miten vihreät sijoittuvat puoluepoliittiselle akselille - oikealle vai vasemmalle.

Osmo Soininvaaran uusin kirja hahmottaa vihreän talouspolitiikan olemusta sekä suhdetta muiden puolueiden talouspoliittisiin linjoihin, sikäli mikäli niitä on olemassa. Soininvaara näkee ongelmia niin vasemmistolaisessa talouskritiikissä kuin siinä, että talouspoliittinen hegemonia on siirtynyt oikeistolle.

Soininvaara valittaa kirjan esipuheessa, että Suomessa ei poliitikon yleissivistykseen kuulu kansantaloudellisten lainalaisuuksien ymmärtämistä. Yritystalouden perusteita useimmat osaavat ainakin jollakin tasolla. Moni kuvittelee, että niistä voisi johtaa myös kansantaloudellisia lainalaisuuksia. Monet väärät oikeistolaiset "realiteetit" kumpuavat usein yritystaloudellisten oppien virheellisestä soveltamisesta kansantalouteen, kirjan esipuheessa "Aate vai teoria" todetaan. Oikeistolainen aatemaailma on perusteetta saanut talouspoliittisen hegemonian.

Vasemmistopuolueiden talouspoliittinen ajattelu on kovin hakoteillä, vaikka monet Suomen parhaista kansantaloustieteilijöistä ovat jonkin sortin vasemmistolaisia. Nykyiseltä poliittiselta vasemmistolta puuttuu ohjelma. Vasemmistolaisuus on muuttunut joko ideologiattomaksi pragmatismiksi, josta on vaikea löytää mitään vasemmistolaista, tai suunnittelemattomaksi menneiden saavutusten puolustustaistoksi - tai katteettomaksi populismiksi.

Kirjassa käydään läpi niin julkisten palveluiden kilpailuttamista, vihreiden ja ammattiyhdistysliikkeen suhteita kuin sitä pitäisikö globalisaatiota edistää, vastustaa vai ohjata. Kirja on osa yli kaksikymmentä vuotta jatkunutta vihreän politiikan suuntaviivoja määrittelevien kirjojen sarjaa. Ensimmäinen kirja oli "Suomi 1980-luvulla" (Yhdessä Osmo Lampisen kanssa) ja se julkaistiin vuonna 1980.

Osmo Soininvaara on neljännen kauden kansanedustaja, joka on toiminut mm. Vihreän liiton puheenjohtajana sekä peruspalveluministerinä Lipposen II hallituksessa. Soininvaaran teos "Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi" palkittiin vuonna 1995 Pro Oeconomia -palkinnolla.

Lisätietoja:

Osmo Soininvaara
gsm 050 511 3021

Kirja luettavissa internetissä:
www.soininvaara.net/

Vihreät ja talous - oikealla, vasemmalla vai edellä? Kustantaja: Tietokeino Oy
ISBN 952-91-8596-0




Paluu Ylevin alkusivulle