Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 23.04.2005 15:22
Tiedote
23.4.2005
Vihreän liiton valtuuskunta hyväksyi yksimielisesti kokouksessaan Heidi Hautalan Vihreän liiton presidenttiehdokkaaksi. Alla on Hautalan kokouksessa pitämä puhe
Vihreän liiton valtuuskunta
Imatra 22.4.2005
Hyvät valtuuskunnan jäsenet,
Uskotte minulle suuren luottamuksen. Teen parhaani, jotta ensi tammi- ja helmikuun presidentinvaaleissa keskustellaan kysymyksistä, jotka ovat teille ja minulle tärkeitä.
Vuoden 2000 vaaleissa uskon olleeni se, joka toi keskusteluun tarpeen ymmärtää globalisaatiota. Nyt huoltoaseman baarissakin nähdään mitä globalisaatio merkitsee: yritykset ja työpaikat lähtevät herkästi sinne, missä markkinat ovat lähellä ja työ- ja ympäristönsuojelua valvova silmä kaukana.
On aika syventää keskustelua nimenomaan globalisaation hallinnasta. Kansainvälistä oikeutta on vahvistettava niin, että reilut pelisäännöt koskevat kaikkia. On haettava uudenlaista yhteistyötä, jossa esimerkiksi yritykset ja kansainväliset ympäristöjärjestöt yhdessä ponnistelevat sellaisen ilmastosopimuksen synnyttämiseksi, jossa kaikilla valtioilla ja kaikilla toimijoilla on velvollisuuksia kykyjensä mukaan.
Nykyiset ongelmat ovat sellaisia, että niitä ei ratkaista vanhoilla asetelmilla ja aikansaeläneisiin raja-aitoihin takertumalla.
Köyhyys, ihmisoikeusloukkaukset ja ympäristön laiminlyöminen eivät johdu siitä, että maailmassa olisi liikaa demokratiaa vaan siitä, että sitä on liian vähän. On vauhditettava ehdotuksia, jotka toisivat kansalaisten äänen maailmanlaajuiseen päätöksentekoon. Se on vielä lähinnä virkamiestyötä ja diplomaattien toimialaa. Myös kansalaisten edustajien, parlamentaarikkojen, sekä kansalaisjärjestöjen on päästävä osallistumaan nykyistä huomattavasti enemmän YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen päätöksiin.
Näin syntyisi lisää painetta muun muassa YK:n yhteisesti hyväksyttyjen vuosituhannen tavoitteiden toteuttamiseen. Näistä keskeisin on maailman köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä, eikä se toteudu ilman, että rikkaat maat sitoutuvat huomattavasti nykyisiä sitoumuksiaan enempään.
Suomessa on viime kuukausina saatu aikaan ilahduttavaa liikehdintää kehitysyhteistyörahoituksen saattamiseksi vastaamaan annettuja lupauksia. On jopa syntynyt hyvin erikoinen tilanne, jossa - kansalaisjärjestöjen ponnistelujen tuloksena - eduskunnan enemmistö näkee tilanteen yhtä piinallisena kuin poliittinen oppositio, joka on jättänyt kehitysrahoituksesta välikysymyksen. Tilanne on tämän päivän uutisointia lainaten "sangen poikkeuksellinen". Hallitus ansaitsisi luottamuksemme kuitenkin vain, jos se ennen ensi viikon luottamusäänestystä panisi päänsä pantiksi siitä, että se todellakin toteuttaa oman osuutensa hallitusohjelman kirjauksesta 0,7 prosentin BKT-osuudesta vuoteen 2010 mennessä - ilman lisäehtoja, eikä ainakaan jättämällä kohtuutonta taakkaa seuraavalle hallitukselle.
Presidentinvaaleissa on aivan erinomainen tilaisuus vahvistaa myönteiseen suuntaan kehittynyttä ilmapiiriä, jossa ymmärretään, että sitoutuminen maailman köyhyyden poistamiseen ja kehitykseen edistää myös omaa turvallisuuttamme.
Vähitellen on alettu ymmärtää muutenkin, että turvallisuuden takaamisessa sotilaalliset keinot ovat yhä rajallisempia. Konfliktien ehkäisy ja niiden ei-sotilaallinen kriisinhallinta on aihe, jossa vihreät ovat ensimmäisten joukossa tehneet konkreettisia ehdotuksia EU:ssa. Ei-sotilaallinen "rauhanpalauttaminen" on kaikki mahdollisuudet tehdä keskeiseksi osaksi Suomen osallistumista kansainväliseen turvallisuuteen.
Tällä hetkellä on jännittävää seurata, kuinka presidentti Martti Ahtisaaren johdolla hierotaan rauhaa Indonesian hallituksen ja sitä vastaan taistelevien sissien välillä tsunamin ylipyyhkimässä Acehin maakunnassa. (Olemme kaikki panneet merkille, että rauhanaloitteen takana on lahtelainen Juha Christensen, josta oli tulla Vihreän liiton puoluesihteeri 1990-luvun alussa.) Seuraava vaihe on, että kansalaisjärjestöt otetaan prosessiin mukaan. On silmiinpistävää, että parhaat voimat eivät ole Suomen virallisen ulkopolitiikan piirissä. Siviilikriisinhallinta on ulkoistettu entisen presidentin johtamalle kansalaisjärjestölle.
Tästä näkee, miten tärkeitä entiset presidentit ovat. Nykyinenkin presidenttimme Tarja Halonen on tehnyt ehkä tärkeimmät ulkopoliittiset tekonsa ilman muodollisia valtaoikeuksiaan. Tarkoitan hänen työtään kansainvälisen työjärjestön asettaman globalisaation sosiaalisia vaikutuksia pohtivat komission toisena puheenjohtajana. Kun jotkut presidenttiehdokkaat aikonevat leimata presidentin yksisilmäiseksi globalisaatioaktivistiksi, voin antaa Haloselle täyden tukeni ja kannustaa meitä kaikkia miettimään, miten voimme toteuttaa hänen komissionsa ehdotukset.
Suomalaiseen tapaan kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat ovat päättäneet jo ennalta, että presidentin valtaoikeuksista ei ole eduksi käydä keskustelua presidentinvaaleissa. On selvää, että tällainen sopimus ei voi pitää. Onhan tuo kolmen kopla itsekin todennut, että vaikka presidentti valitaan ensi vuonna vanhoin valtaoikeuksin, on lupa pohtia vuonna 2012 valittavan presidentin valtaoikeuksia. Keskustelu on siis välttämättä aloitettava nyt, koska valtaoikeuksia ei ole voitu muuttaa vastoin istuvan presidentin kantaa. Tämä nähtiin, kun Martti Ahtisaari pysäytti presidentin vallan normalisoimisen puolitiehen. Myös Tarja Halonen korostaa presidentin ulkopoliittista valtaa. - Toisaalta: presidentti Koivisto aloitti presidentin aseman uudistamisen.
Vihreiden kanta perustuslakiin ja presidentin asemaan on selkeä ja vakiintunut. Ulkopolitiikan johtaminen kuuluu nykyaikaisessa demokratiassa hallitukselle, joka puolestaan on siitä vastuunalainen eduskunnalle.
Olen kaikessa toiminnassani korostanut ja edistänyt päätöksenteon avoimuutta, jotta kansalaiset voisivat ylipäätään vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon. Päivänvaloa puuttuu yhä nimenomaan ulkopolitiikasta. Nykyinen tilanne, jossa Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, luo hämärän vyöhykkeen, jolla ei ole selvää, kuka päättää ja minkälaisen keskustelun jälkeen. Hyvä esimerkki on päätös EU:n nopean toiminnan joukoista.
Kantani presidentin asemaan ei merkitse, etteikö presidentti yhä olisi tärkeä instituutio. Sen merkitys vain siirtyy - ajan paineesta - suuntaan, jossa presidentin tärkein valtaoikeus on arvovalta, eikä sitä voi perustuslailla ottaa häneltä pois. Suomalaiset joutuvat tekemään surutyötä, koska presidentti koetaan yhä vastuuttomien poliitikkojen valvojaksi. Olisikohan esimerkiksi poliittisissa nimityksissä korjattavaa, jotta presidenttiä ei tarvittaisi valtion ylimpänä järjestyksen valvojana? Uudella presidentillä on nimittäin tärkeämpää tekemistä.
Uusi presidentti pitää tärkeitä puheita kansakunnan ja maailman tilasta, ja niistä tulee puheenaiheita kuukausiksi ja ne saavat alulle uudistuksia. Hänellä on lupa esittää näkemyksensä niin ulko- kuin sisäpolitiikastakin, vaikka hänellä ei olekaan niihin muodollista valtaa. Uudelle presidentille sopii niin keskustelu globalisaation hallinnasta, EU-politiikan linjasta kuin suomalaisesta elämänmuodostakin ja erityisesti sen kipupisteistä kuten väkivallasta ja syrjäytymisestä sekä monikulttuurisen yhteiskunnan haasteet.
Hän kannustaa kansakuntaa katsomaan tulevaisuuteen, eikä takertumaan menneisyyteen.
Presidentinvaalit ovat kansakunnan tärkein tulevaisuuskeskustelu.
Lisätietoja:
Heidi Hautala
gsm 050 511 3129