Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 23.04.2005 15:25
Vihreän liiton puheenjohtajan Osmo Soininvaaran puhe Vihreän liiton
valtuuskunnassa 23.4.2005
VAALIKAUSI PUOLIVÄLISSÄ Olemme nyt vaalikauden puolivälissä. On aika katsoa, mitä hallitus on saanut maassa aikaan ja mitä on jäänyt tekemättä.
Kun jäimme hallituksen ulkopuolelle löysimme itsemme kummallisesta tilanteesta: hallituksella, johon me emme kuuluneet, oli meidän silmissämme parempi ohjelma kuin niillä hallituksilla, johon me olimme kuuluneet. Jopa ekologinen verouudistus oli otettu hallituksen ohjelmaan. Oppositiopolitiikastamme oli tulossa, sanokaamme, monimutkaista.
Kaksi vuotta myöhemmin tilanne näyttää kovasti toisenlaiselta. Hallitus on toteuttanut ohjelmaansa kovin valikoiden. Jokseenkin kaikki ne kohdat, joista me ohjelmassa iloitsimme, ovat jääneet toteuttamatta tai ne on vesitetty täydellisesti. Taas ne osat hallitusohjelmaa, josta me emme olleet kovin ilahtuneita, on toteutettu liiankin perusteellisesti.
Perusteellisimmin on toteutettu kokoomuksen ennen eduskuntavaaleja ajama ja vihreiden - yhdessä keskustan ja demarien kanssa - vastustama verojen alennusohjelma. Sitä täydennettiin väkeviä alkoholijuomia suosineella alkoholiverotuksen alennuksella ja yritysverouudistuksella. Yritysverouudistus saattaa vähentää valtion verotuloja paljon ennakoitua enemmän, jos yritykset oppivat käyttämään uudistukseen sisältyviä aukkoja hyväkseen.
Veroja on alennettu niin paljon, että hyvinvointipalvelut ovat vakavassa vaarassa. Veronalennusten köyhdyttämä valtio ei pysty riittävästi tukemaan kuntia. Edessä on joko kunnallisten palvelujen raju karsiminen tai kunnallisveron nouseminen yleisesti yli 20 prosentin. Tämä alkaa jo lähennellä vaalipetosta. Muistatteko vielä, mitä nykyiset hallituspuolueet lupasivat ennen eduskuntavaaleja ja mitä luvattiin kunnallisvaaleissa?
Vihreätkin ovat olleet valmiita alentamaan työn verotusta reippaasti, mutta vain jos se korvataan energia- ja ympäristöverojen korotuksilla. Hallitusohjelmassa luvattua ekologista verouudistusta ei ole näkynyt eikä sitä kukaan edes valmistele.
Kiittääkin pitää, kun kiitokseen on aihetta: arvonlisäpalautuksen rajan muuttaminen liukuvaksi helpottaa monen pienen yrityksen taivalta.
Työllisyydestä puhuminen voi kuulostaa jankuttamiselta, mutta kyse on tulevaisuutemme kannalta aivan ratkaisevasta asiasta.
Hallitus ilmoitti keskeisimmäksi tavoitteekseen työllisten määrän nostaminen sadalla tuhannella. Tavoitteesta ei voi olla kuin samaa mieltä. Se on välttämätön edellytys sille, että Suomessa voidaan turvata korkealaatuiset hyvinvointipalvelut, sivistys ja yhteiskunnallinen tasa-arvo. Tavoite on epäonnistumassa, ei siksi että se olisi mahdoton saavuttaa, vaan koska hallituspuolueet ovat keskittyneet ampumaan alas toistensa ehdotuksia.
Työelämän huono-osaisten avuksi tarkoitettu matalan tuottavuuden tuki näyttää jäävän lopullisesti syrjään. Sen tilalle on saattaa tulla tuki yli 55-vuotiaille. Työttömyysriski on tuossa ikäryhmässä kyllä suuri, mutta siihen kuuluu toisaalta paljon työuransa huipulla olevia. Miten 55 vuotta täyttäneille toimitusjohtajille suunnattu tuki auttaa rakenteelliseen työttömyyteen?
Myös kotitalousvähennyksen korotusta kaavaillaan. Tämä on monella tavoin hyvä asia, ja luo kyllä kotitalouksiin työpaikkoja, mutta se osuu vain vähäisessä määrin yksiin rakenteellisen työttömyyden kanssa. Toki meidän on syytä iloita siitä, että sosialidemokraatit nyt ovat suosivat vihreiden pitkään ajamaa kotitalousvähennystä, jota he aluksi voimakkaasti vastustivat.
Oikeastaan ainoa isompi toimi, jota hallitus on työurien pidentämiseksi tehnyt, on opintotuen uudistus lainapainotteiseksi ja opiskeluoikeuden rajaaminen. Lääke saa kyllä olla karvaskin, jos se parantaa mutta pelkkä karvas maku ei tee lääkkeestä parantavaa. Hallituksen esittämä uudistus vain vahingoittaa sivistysyliopistoa, mutta se vesitettiin niin perusteellisesti, että opiskeluaikoihin sillä ei ole vaikutusta.
Kaiken kaikkiaan työllisyystilanne alkaa muistuttaa hitaasti etenevää katastrofia. Ilmeisesti puheet poliittisten ideologioiden kuolemisesta ovat vahvasti ennenaikaisia, koska sisäiset ideologiset ristiriidat ovat halvaannuttaneet hallituksen sen työllisyyspolitiikassa. Hallitus toimii kuin virkamieshallitus: siirtää vaikeat ratkaisut seuraavalle hallitukselle. Tämä ei koske vain työllisyyttä. Aluehallintoa koskeva hallituksen selonteko esimerkiksi oli pelkkää sisällytyksetöntä löpinää, kun demarit olivat poistaneet paperista kaikki viittaukset maakuntahallintoon ja kepulaiset kuntarakenteen uudistamiseen. Suomella ei ole varaa nelivuotiseen toimitusministeriöön
Kolme vuotta sitten eduskunta antoi luvan viidennelle ydinvoimalalle. Teollisuus ja erilaiset mattiviialaiset ravasivat eduskunnassa kertomassa, että jos vain ydinvoimala saadaan, Suomi pystyy kyllä täyttämään Kioto-velvoitteensa.
Nyt teollisuus marmattaa, etteivät sen päästökiintiöt riitä. On käynyt kuten ennustimme: ydinvoimapäätös lopetti käytännössä sekä toimet energian säästämiseksi että uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. Horjuvia keskustalaisia ostettiin ydinvoimapäätöksen taakse risupaketilla, mutta käytäntöön risupakettia ei ole saatettu. Ydinvoima ei ole korvaa fossiilisia polttoaineita vaan uusiutuvaa energiaa.
Niille, jotka kuvittelevat ydinvoiman ratkaisevan kasvihuoneilmiön kannattaa muistuttaa yksinkertaisesta tosiasiasta. Maailman tunnetut uraanivarat vastaavat energiasisällöltään vain kolmen vuoden fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ydinvoima on ilmastopolitiikan kannalta marginaalinen tekijä.
Teollisuus vaatii nyt hallitusta ostamaan ulkomailta lisää päästökiintiöitä. Tämä merkitsisi melkoista subventiota raskaalle teollisuudelle. Tyhjästä tuo raha ei ilmaantuisi. Se merkitsisi tulonsiirtoa muilta elinkeinoilta teollisuudelle. Taas kerran heiveröiset palvelualat saisivat olla teollisuuden laskujen maksajia.
Jos teollisuudella oikeasti on liian vähän päästökiintiöitä, miksi se suhtautuu niin välinpitämättömästi siihen, että päästökaupan ulkopuoliset sektorit haaskaavat niin surutta Suomen kiintiötä?
Miksi teollisuus ei protestoi sitä, että autoilu lisääntyy? miksi se ei vaadi parempaa julkista liikennettä, eheämpiä yhdyskuntia ja rataverkon kunnossapitoa, jotta autoilijat eivät söisi Suomen päästökiintiötä?
Miksi teollisuus ei vaadi Suomeen Ruotsin kaltaista panostusta maalämmön käyttöön pientalojen lämmityksessä eikä panostusta kaukolämpöön taajamissa?
Mutta ennen kaikkea: miksi teollisuus ei katso eteenpäin? Ilmastonmuutos ei ole vihreiden keksintö, josta pääsee ajamalla vihreät poliittiseen paitsioon. Sopeutuminen olennaisesti matalampaan energian käyttöön on edessä joka tapauksessa.
Päästökauppa on osoittamassa myönteiset piirteensä. Se on tuomassa runsaasti kotimaiseen energiantuotantoon liittyvää työtä erityisesti Itä-Suomeen. Kun jatkossa päästöoikeuksien hinta tullee nousemaan olennaisesti, nämä työpaikat sen kuin lisääntyvät ja tuovat tulevaisuudenuskoa ja vaurautta maaseudulle. Meitä on julkisuudessa - ehkä vähän liioitellen - syytetty koko päästökaupasta. Loogisuuden mukaan ansio päästökaupan tuomista työpaikoista kuuluu siis myös meille.
Kuluva vuosi näyttää olevan ruokohelpiviljelyn läpimurtovuosi. Tämän energiakasvin viljelyala nousee ilmeisesti 20 000 hehtaariin - ei hallituksen toimien ansiosta vaan passiivisuudesta huolimatta. Erkki Pulliaisella on syytä ylpeyteen ja meidän kaikkien kannattaa olla ylpeitä Erkistä.
Lisätietoja:
Osmo Soininvaara
gsm 050 511 3021