Re: Re: VL: Osaran aukko puskee puuta

---------

Kirjoittajan mukaan: SAKARI HANKONEN (sakari.hankonen_miUku_reppu.net)
Päiväys: 26.04.2005 0:05



Sakari Tuominen kirjoitti 25.04.2005 kello 10:29:
> Metsämaan pinta-alasta ei sanota mitään, vaan että aukon pinta-alaan
> (21000 ha)
> on luettu mukaan avosuot ja lammet.
> Niskasaaren siteeraamassa artikkelissa kylläkin sanotaan, että
> "Metsäammattilaiset laskevat,
> että mäntyvaltaista puuta on alueilla noin 160 kuutiota hehtaarilla."
> Tarkoittanee siis paikallisia metsäsuunnittelijoita, ja tuossa nyt
> ei voi
> olla taas kitu- tai joutomaita mukana.
> Jos keskikuutio 160 m3/ha pitää paikkansa, niin aukon pinta-alasta on
> metsämaata
> ehkä noin puolet.
>
> --
> Sakari Tuominen
> Metsäntutkimuslaitos/VMI

Viime vuoden kesäkuussa oli Helsingin Sanomissa samantapainen ylistysartikkeli samaisesta Osaran aukosta. Lainaus artikkelista: "Susivaarasta kaadettiin puuta miljoona kuutiota. Nyt alueella on jälleen yhtä paljon motteja." Haastateltavana oli Metlan Muhoksen tutkimusaseman johtajana aiemmin toiminut Jukka Valtanen, kuten oli Kalevan artikkelissakin. Kalevassa oli miljoona mottia muuttunut 1,6 miljoonaksi kuutioksi, vajaassa vuodessa. Kysyä sopiikin nyt, kumpaan lukuun nyt pitäisi luottaa, vai ovatko Metlan arviot noin umpimähkäisiä?

Jos oletetaan, että Kalevan luku pitäisi paikkaansa, keskikasvu olisi ollut noin 3,2 m3/ha vuodessa, lähes Pohjois-Pohjanmaan keskikasvun luokkaa. Jos taas luotetaan Hesarin lukuun, olisi keskikasvu noin 2 m2/ha/v. Ettei vain metsäammattilaisten "varovainen" arvio Kalevassa olisikin melkoista liioittelua?

Toinen asia, joka pisti silmään, oli artikkelissa oleva valokuva. Kyseinen "hyvä nuori metsä" oli kauttaaltaan paksuoksaista mäntyä, josta tulee lähinnä kuitupuulaatuista puutavaraa tai sekundatukkia. Jos metsäammattilaiset pitävät tällaista hyvänä, niin en voi muuta kuin sanoa; osanottoni, pohjoisen sahayrittäjät.

Sakari Hankonen




Paluu Ylevin alkusivulle